sunnuntai 18. helmikuuta 2018

La donna e' mobile


Kuulin tänä aamuna tarinan naisesta, joka käytöksellään  leimaa koko naiskunnan.

Miettikää nyt. Tämä naikkonen valitsee miehekseen puolison, joka on täysin omistautunut työlleen. Tai ainakin näin luulen. Kuulemani perusteella tyyppi ei tee muuta kuin soittelee viulua. Päivät pitkät! Onhan se hienoa, jos ihmisellä on intohimoa ja paloa johonkin asiaan, mutta jos hän ei tee mitään muuta kuin soita sitä viuluaan, niin onko se kovin tervettä?  Uusi puoliso on siis muusikko ja juuri instrumenttinsa hallinta taisi olla syy miksi, nainen valitsi miehen.

Onhan tarina toki romanttinen ja roturajoja rikkova, mutta varjon tälle rakkaudelle tekee sen, että nainen oli luvattu jo toiselle. 

Kyllä! Hänen perheensä oli järjestänyt naiselle puolison. Mutta tämäkään ei riitä. Juttu on kuin suoraan Kauniista ja Rohkeista: Naisella on vielä kolmaskin sulhasehdokas! Joku vanha heila, joka oli sitten palanut kuvioihin tietämättä tästä perheen järjestämästä sulhosta.

Rakkaudessa riutuva ressukka oli vihdoin rohkaissut mielensä ja saapunut kukkien ja sormuksen kera naikkosen luo kuullakseen, että hänelle on jo sulhanen valittu eikä voi hyväksyä kosintaa. Mitäs ei aikoinaan tajunut toimia.

Kuulemani persuteella haluan uskoa, että naikkosella olisi ollut tunteita kosijaa kohtaan, mutta perheen valinta vei edelle. Mutta kuten jo kerroin, tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun pitkän huiskea pelimanni osui kohdalle ja niin unohtuu kaikki muut. Siinä jäi kaksi sulhasta nuolemaan näppejään. 

Onhan se nykypäivänä yleistä, että seurustellaan ja erotaan, mutta se mikä särähti korvaan oli, että tämän hempukan liikkeistä huomattiin, että millaisia ne naiset oikein on. Siis, että nainen on nainen aina vaan. Eli yhden hempukan pelit miesten kesken yleisti taas naiskunnan.

Kaikenlaisia emäntiä niitä onkaan liikkeeellä! Toisaalta, ehkä minun ei kannattaisi kuunnella Saku Sammakko kosiomatkallaan -laulua ennen aamupalaa...

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Black Mirror - tajunnan rajamailla


Kerro, kerro kuvastin, mihin inhimillisyys katosi.

Jos Netflixin Black Mirror ei ole vielä tuttu, suosittelen testaamaan - omalla vastuulla.
Black Mirror on brittiläinen scifisarja, jonka jokainen jakso on kuin hyvä novelli. Siis sellainen kafkamainen novelli, jossa peiton alta paljastuu toukka-armeija.

Rakastan lukea kirjoja, etenkin niitä joissa lopussa tapahtuu yllättävä käännös ja jonka jälkeen ymmärrät tarinan aivan eri kantilta. Toisaalta luettuasi kirjan kerran ei sitä ole tarvetta lukea enää uudestaan, koska juoni on tuttu ja kliimaksi koettu.

Ehdin kuulla Black Mirrorista monelta suunnalta ennen kuin itse päätin kokeilla. Tosin sarjaa oli kuvailtu termein "ällö", "en pystynyt katsomaan" ja "järkyttävä", mutta makuasioista ei voi kiistellä.

Oletukseni Black Mirror -sarjasta oli, että kyseessä on perinteinen sarja, jossa juoni jatkuu seuraavassa jaksossa. Nykyään sarjoihin tuntuu kuuluvan oleellisena osana, että niitä pitää katsoa kolme-neljä jaksoa jonka jälkeen alkaa (ehkä) pääsemään jyvälle mistä on kyse. Valitettavasti sarjat tukehtuvat omaan näppääryyteensä ja lopussa saa kokea antikliimaksin viimeistään sen vimeisen jakson osalta jolloin kaiken pitäisi selvitä ja katsojien kokea mieltä- ja tunteita hivelevä tunnelataus. Vähän kuin kävi Lost-sarjan kanssa aikanaan (ärsyttää vieläkin!). Toisin oli Melrose Placen ja Dallasin aikaan...


Black Mirrorissa jokainen jakso on itsenäinen tarina kokonasuus. Kolmannen jakson kohdalla tämän viimeistään ymmärstin, koska juoni ei vaan jatkunut vaikka kuinka annoin sille mahdollisuuden. Sarjan jaksoissa on taustalla kuitenkin löydettävissä punainen lanka tulevaisuuskuvassa, jossa sosiaalliset suhteet (Some ja ihmissuhteeet) ja teknologia määrittelee tekemisemme ja  paikkamme maailmassa. En missään nimessä halua antaa juonipaljastuksia, mutta sanotaan vaikka, että älä anna ensimmäisen kauden ensimmäisen jakson kauhistuttaa. Toinen jakso on sitten aivan toisenlainen.

Monessa jaksossa heijastuu nykypäivän arkiset asiat kuten tositv; kuinka annamme "seuraajien" ja "tykkäyksien" määrän vaikuttaa omaantuntoon; kuinka paljon teknologia meitä ohjaa. Koska kyseessä on scifiä on Black Mirror'ssa vedetty kaikki potenttiin X.

Ainakin itselläni monen tarinan kohdalla olen asettunut pääosan esittäjän puolelle. Lopussa, kun/jos jotain käänteetekevää tapahtuu, täytyy hetken aikaa punnita omia moraalisia käsitteitä ja eettisia arvoja. Näinhän tapahtuu usein tosielämässäkin: Meillä on käsitys jostakin ihmisestä, kunnes jotain tapahtuu/kuulemme hänestä jotakin ja uusi tieto muutta käsitystämme hänestä.

Myönnetään, että olen myöhäisherännäinen Black Mirrorin suhteen. Netflixillä on nyt nähtävissä neljäs kausi ja ensimmäinen kausi on tehty jo 2011. Näyttelijävalinnoille täytyy hattua nostaa. Monta tuttua brittinäyttelijää on tullut jaksoissa nähtyä vaikka kaikkia en ole osannut yhdistää mihinkään tiettyyn sarjaan, osa on hyvinkin helposti ollut tunnistettavia kuten Rory Kinnear (Penny Dreadful), Jon Hamm (Mad Men) , Kelly Macdonald (Boardwalk Empire) ja Jerome Flynn (Game of Thrones).

Idearikas tarina + yllättävä juonenkäänne  + hyvät näyttelijät = sarja, joka on täydellisyyden rajamailla.

Itselläni jotkin jaksoista ovat jäänyt "kummittelemaan" mieleen hyvinkin pitkäksi aikaa. Jos joku sarja antaa pohdittavaa, on sarjan oltava hyvä. Vai mitä? Olen nyt parin viikon aikana katsonut lähes kaikki olemassa olevat jaksot ja jäljellä on enää neljä jaksoa. Koen jo eroahdistusta, koska myönnän tulleeni riippuvaiseksi sarjasta. Mielelläni näkisinkin sarjasta joskus viimeisen jakson, jossa katsojat syyllistettäisiin sairaiksi tirkistelijöiksi joilla ei ole elämää. Ainakin joiden jaksojen kohdalla tämä pätee. Ainakin sen ensimmäisen.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Laseista eroon - ei laserilla vaan silmänsisäisellä piilolinssillä


Huonot tuntemukseni osui kohdilleen ja minun liki- ja hajataitteisuutta ei voi korjata laserleikkauksella. Onneksi löytyy toinen vaihtoehto vaikka hinta on tuplaten verrattuna laserleikkaukseen. Myös toipumisaika ottaa enemmän aikaa.

Kirjoitin aiemmin, kuinka kävin maksuttomassa hoitoarviossa ja sen jälkeen varattiin esitutkimusaika, jossa lopullisesti määritellään onnistuuko laserointi. Myös laserleikkausaika varattiin samalla, mutta kuten jo otsikossa kerroin, jää se aika käyttämättä.

Keskiviikkona kävin esitutkimuksessa, jossa tehtiin tarvittavat mittaukset ja kirurgi teki tutkimusrvion. Ennen kuin jatkoimme pidemmälle esitutkimuksen osalta teki lääkäri tarvittavat laskelmat ja totesi, että sarveiskalvoni paksuun (joka on normaalia suomalaista tasoa) ei ole riittävä. Etiäiset oli osunut jälleen oikeaan. Ihme kyllä en edes alkanut itkemään. Todennäköisesti olin mielessäni jo asian päättänyt "Ei"- vaiheeseen, niin pettymyksen katkeria kyyneliä ei tarvinnut vuodattaa. 

Tässä vaiheessa olisimme voineet lopettaa tutkimuksen. Tähän mennessä tutkitut arvot oli otettu neljällä eri laitteella hoitajan toimesta ja tästä eteenpäin tehtäisiin "perinteisempi" silmälääkärin tutkimus, johon kuuluisi ne ihanat mustuaisia laajentavat tipat, jonka jälkeen ei näe kunnolla, kun silmän lihakset on lamaantuneet eikä tarkenna kunnolla. Halusin, että tutkimus tehdään. Saisipa samalla vahvuudet selville, jos ei mitään muuta hyötyä tästä reissusta olisi.

Tutkimuksen aikana kirurgi myös arvioi, mikä olisi paras linssivaihtoehto minulle. Hajataittoisuus haluaa leikittää silmiäni ja lisäksi pitää ottaa huomion ikänäkö, joka voi alkaa taputtelemaan olkapäille (vai sittenkin hypätä silmille?), kun n. 43 ikävuotta tulee täyteen. Lääkäri näyttikin miten pieni muutos ei vaikuta näköön, jos katsoo kummallakin silmällä, mutta jos toisen silmän sulkee maisema sumenee kummasti. Aivomme ja silmämme on kyllä ihmeellinen laitos!

Pieni ihme on myösVisian ICL linssit, joihin päädyin ja jotka tulen saamaan. Kyseessä on sveitsiläisen lääketehtaan STAAR  tuote. Linssi (kuva alla) on kollameeria, joka on pehmyt ja joustava kudosystävällinen materiaali. Kirurgi näytti linssin ja valoa vasten se näytti juuri sellaiselta piilolinssin rämpäleeltä mitä olen saanut silmästä joskus kaivella, kun linssi on hajonut silmään.

Linssit laitetaan paikallispuudutuksessa ja leikkauksen yhteydessä linssi laitetaan pienestä sarveiskalvoon tehdystä viillosta silmän sisälle. Leikkauksessa käytetään mustuaista laajentavia ja supistavia tippoja, jolloin linssi asettuu nätisti paikoilleen.

Jos laserleikkuksessa sairaslomaa olisi tarvinnut pari päivää, oli tässä suositus loppuviikko, kun leikkauspäivä on tiistai. Myös antibiootteja käyetään kuukausi, kun laseroinnissa olisi riittänyt pari viikkoa.

Minulla on hajataittoa sen verrran (1), että kirurgi suositteli minulle ICL linssejä jotka korjaa hajataiton. Itselleni oli päivän selvää, että jos ideana on korjata näkö, niin korjataan sitten kunnolla. Eipä tarvitse myöhemmin harmitella, kun tuli pihisteltyä väärässä paikassa.

ICL linssileikkaus on myös kallimpaa puuhaa kuin laserleikkaus. Minulle leikkaus tehdään Silmäaseman silmäsairaalassa ja ICL linssin hinnaksi tulee 3390 € per silmä (hinta sisältää anestesialääkärin valvonnan). Tämä linssin sisältää myös hajataiton korjauksen. Ilman hajataiton korjausta linssihinta on 2790 € per silmä. Linssit joilla korjataan moniteho on 3990 € per linssi. Hinta ei sisällä jälkitarkastuksia, joita tulee vähintään kaksi kappaletta sekä vuosittaiset tarkastukset.  Jälkitarkastuksen hinta on alkaen 80 €.

Katselin jälkeenpäin muiden vastaavia leikkeuksia tekevien yritysten (esim. Medilaser, Terveystalo, Eiran Sairaala, Laser-Porus) hintoja ja samoissa lukemissa hinnat on. Päädyin Silmäasemaan sen vuoksi, että olen kuulut heistä hyviä kokemuksia.

Leikkauspäivää ei vielä ole lyöyty lukkoon, mutta se tulee aivan tässä kuukauden sisällä. Linssit tilataan Sveitsistä ja jos linssejä on valmiina, on toimitusaika kaksi viikkoa, jos linssit pitää teettää on toimitusaika noin kaksi kuukautta. Sain kirurgilta vahvistuksen, että linssejä löytyy valmiina. Nyt vain odotetaan toimitusajan vahvistusta ja sitä myöten leikkausajan vahvistusta.

Elämme jänniä aikoja :)

P.S. Miettikää mitä kaikkea voidaan tehdä silmänsisäisten linssien avulla tulevaisuudessa! Ehkä hyvinkin pian. Tietokoneruutu silmän sisällä tai Terminaattori tyyppinen henkilötunnistaminen. Pieni apu olisi erinomainen minun kaltaisille ihmisille, jotka muistaa kasvot, mutta ei nimiä. Olen hurahtanut Black Mirror sarjaan Netflixissä ja siinä sarjassa on tullut vastaan jo pari mielenkiintoista tulevaisuuden näkymää. Tosin nämä minun linssit korvaa vain silmälasit ei monitoria, mutta ehkä joku päivä, ehkä joku päivä...

Lue myös:

Toiveena rillitön elämä - silmien laserleikkaus



lauantai 10. helmikuuta 2018

Naisten Kymppi ja keräyskampanja - osallistu keräykseen!



Toukokuun lopussa juostaan Helsingissä perinteinen Naisten kymppi. Kokemusta Naisten kympistä on muutaman vuoden osalta ja tänä vuonna ajattelin jälleen osallista tähän hauskaan tapahtumaan. Naisten kympin aikaan ei kovin monena vuotena ole joutunut huonosta kelistä kärsimään ja usein kesän ensimmäiset auringon polttamat on saanut hoitaa juoksun jälkeen.

Ilmoittautuminen on tehty ja tavoitteena olisi juosta koko kymppi. Naisten kymppi on tavallaan välietappi kohti Viking tough vaikka onkin huomattavasti rennompi tapahtuma. Tämä on kuitenkin hyvä syy alkaa treenaamaan matkaa varten. Kymppi tulee kyllä kuljettua melkein kuin varkain, koska mukana on niin paljon osallistujia ja kilometrit vain katoaa. Kävellen tosin mennyt aina ennen, joten en ole aivan varma sujuuko matka yhtä vaivatta, kun lajin vaihdan juoksuun.

Ilmoittautumisen yhteydessä huomasin, että Naisten kympin osallistujat voivat halutessaan perustaa keräyssivun ja  kerätä rahaa valitsemalleen kohteelle. Ihastuin ajatukseen, koska mielessäni on ollut, että jotain tällaista olisi kiva tehdä. Toteutus on vain antanut odottaa.

Valitsin kohteekseni Lastenklinikoiden Kummit ry. Monia hyvä kohteita olisi ollut tarjolla, mutta päädyin tähän joulukuussa kokemani "herätyksen" vuoksi. Joulukuussa kävimme Helsinkin lastenklinikalla Ukkelin kanssa ja tuolloin paikalla oli Gladiaattorit piristämässä potilaita. Tunnelma sairaalassa ei yleisesti ole se riemukkain, joten piristäjiä, kuten Kummien tarjoamat vierailut ja Sairaalaklovnit on pieniä tekoja joilla tuodaan vaihtelua arkeen. Myös Sairaalaklonveille olisi keräyksen voinut perustaa.

Keräyssivuni kautta voit osallistua keräykseen ja lahjoittaa valitsemasi summan keräyspottiin. Tässä vaiheessa keräystavoitteeni on 1000€ ja kovasti toivon, että summa ylittyy reilusti. Keräysaika päättyy 3.6. ja varat menevät suoraan Kummien kautta lapsipotilaiden hyväksi.

Linkki keräyssivustolle löytyy tästä: Lapsipotilaiden hyväksi - Hima Saimi 
Nettiselaimella linkki löytyy myös kuvakkeesta blogin oikean reunan sarakkeessa.

Lahjoittaminen on helppoa. 

* Mene keräyssivulle : Lapsipotilaiden hyväksi - Hima Saimi 
*Klikkaa sinistä "Lahjoita nyt" -painiketta otsikon alta.
*Valitse summa (olemassa olevista vaihtoehdoista 10 € / 30 € / 50 € / 100 € tai muu summa)
*Lisää tietosi
*Paina "Jatka"
* Sivu ohjautuu Paytrail sivustolle, jossa voit valita verkkopankkisi tai korttimaksun. Kirjaudu pankkiin ja hyväksy maksu.

Näet lahjoituksesi sivultani ja lahjoittamasi summa nostaa keräyspalkkia.

Ja keräystä saa jakaa!

Osallistu - lahjoita - kerro keräyksestä. Kiitos, että olet mukana!

Lue myös;

Lastenklinikalla käynti ja haaste lukijoille

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Muistin vanhat unelmani... ja uusi unelma tälle vuodelle (Tough Viking)


Sunnuntaina julkaisin Elä, kun vielä olet elossa postauksen ja pohdin siinä miksi minulta puuttuu sisäinenpalo tavoitella unelmaani.

Julkaistuani postaukseni jäi ajatus unelmien puuttumisesta kummittelemaan mieleeni. Suurin kummitus oli, että en tiennyt mikä on unelmani. Onko muka niin, että minulla ei ole unelmaa, jota haluaisin tavoitella? Jos minulla ei ole unelmaa, kuinka pystyisin mitään tavoittelemaan?

Lopulta löysin muistin unelmani! Piiiiiitkäaikaisen unelmani, joka on kulkenut mukanani vuosia: Kirjan kirjoittaminen. Uskallan väittää, että ensimmäisen kerran halu kirjoittaa kirja syntyi jo ala-asteella eli noin 25-30 vuotta sitten. En kuitenkaan ole koskaan ollut mikään pieni runotyttö, joten pöytälaatikoista ei löydy keskeneräisiä tarinoita. Tarinat on olleet pääni sisällä ja kun olen halunut suoltaa sanat paperille ei tarinat ole sinne siirtynytkään. Blogin aloittaminen oli omalta osaltaan askel kohti kirjan kirjoittamis toteutushaavetta. Ainakin menneen puolentoisten vuoden aikana olen kirjoittanut enemmän kuin koskaan ja saanut tästä todella paljon henkisellä tasolla.

Toinen unelmani on hoikka, terveennäköinen minä. Tämä unelma on syy miksi joka vuosi aloitan painonpudotuksen.

Vaikka muistin mitä on unelmani, en ole osannut vastata tärkeimpään kysymykseen, joka antaa unelmien toteutukselle siivet: Miksi.

Simon Sinek on kirjoittanut kirjan Start with Why. Sinekin opit liittyy liiketalouteen ja markkinointiin, mutta ajatusmalli pätee pitkälle myös henkilökohtaisten tavoitteiden osalta, koska meistä jokainen on kuitenkin oman elämänsä toimitusjohtaja ja kannattaisi miettiä, miten homma hoidetaan kunnolla hautaan asti.

Sinek pohjaa ajatuksensa siihen, että markkinoinnissa pitäisi keskittyä siihen miksi (why) jotakin tehdään. Tämän jälkeen vasta tulee kuinka/miten (how) ja mitä (what). Eli Miksi on motivaattorimme, joka antaa syyn toimia. Kaikki tietää mitä tekee ja useimmille on myös selvää miten toimii, mutta kuinka monta kertaa muistamme miksi jotakin tekee? Heräät aamuisin, lähdet töihin, teet töitä ja palaat kotiin. Tässä vaiheessa voi ajatella, että teet tätä rahan vuoksi. Kyllä, palkkatyöstä saat rahaa, mutta ei se ole syy. Haluat rahaa, että turvaat sillä katon pään päällesi, vaatteet yllesi, ruoan pöytään. Jotta lapsesi saa elää turvallisessa ympäristössä terveenä ja iloisena. Miksi on se henkilökohtainen syy, joka on aina läsnä vaikka et sitä tiedostaisikaan. Sinun pitää löytää Miksi, jotta jaksat tavoitella unelmiasi. 

Miksi minä haluan kirjoitttaa kirjan ja laihtua? Tällä hetkellä vastaus on "siksi", koska parempaa vastausta en osaa antaa. Kun jostakin haaveilee tarpeeksi kauan perimmäinen syy on unohtunut jo vuosia sitten.

Epäilen, että kirjan kirjoittamishalut syntyi siinä vaiheessa, kun opin lukemaan ja himoitsin kirjoja. Olin jossakin vaiheessa kouluni kovin lukija (helppoa, kun koko koulussa ei ollut kuin ehkä 30 oppilasta kun laskettiin yhteen 0-6 luokkalaiset. Ja kyllä, osa noista ei osannut vielä lukeakaan :)) ja tulevaisuus oli vain kirjoittamattomia lukuja. Kirjan kirjoittaminen kuuluu niihin asioihin, jonka olen aina vain tiennyt tapahtuvan joku päivä.

Painonhallinta onkin sitten oma lukunsa. Minulla on ollut ristiriitainen minä -suhde kehonkuvaani. Yläasteelta ei löydy pahemmin valokuvia, joissa näkyisin minkä kokoinen olin = Olin pieni kokoinen, mutta ei sitä siinä vaiheessa osannut arvostaa. Vuosia myöhemmin söin opintotukeni (sipsiä joka päivä, vähemmästäkin perse kasvaa). Missään vaiheessa en ole osanut arvostaa painoani. Paitsi tietenkin sitten kun sitä painoa on ja sitten unelmoidaan menneitä aikoja.

Minun pitää vielä kaivaa syvemmältä. että saan näille kahdelle unelmalle vahvan henkilökohtaisen syyn (Miksi) ja sitten uskon, että pääsen unelmissani eteenpäin seuraavalle toteutusportaalle.

Mistä sitä tietää, jos vaikka joskus kirjoitan kirjan elämän muutoksesta ja selitän siinä mikä oli minun Miksi.

----------
Yllä olevan tekstin kirjoitettuani ja ajastettua julkaistavaksi, tuli vastaan tilanne, josta heräsi hyvinkin nopeasti lyhyen aikavälin unelmani. Koska olen asiaa hehkutellut muuallakin (esim. Instagram tililläni, töissä, yms) näen tarpeelliseksi jakaa tiedon täälläkin. Sopiihan tuo niin mainiosti aiheeseen.

Lyhyen aikavälin unelmani on selvitä hengissä Tough Viking radasta mahdollisimman vähillä sakkokierroksilla. Estejuoksukilpailu juostan 8.9. ja siihen mennessä pitäisi kunto saada nollasta sellaiselle tasolle, että reitistä selviän. Siinäpä unelmaa seuraavalle seitsemälle kuukaudelle. Kyllä, pelottaa jo vähän, mutta pelko antaa motivaatiota.


Viitaten aiempaan tekstiini, on tähän ryhtymiseen päällimäisenä syynä itsensä voittaminen. Minun "miksi" on tässä tapauksessa halu näyttää, että minulta löytyy sitkeyttä jaksaa treenata ja että minä pystyn suoritukseen, joka vaatii voimaa ja kestävyyttä. Haluan näyttää ITSELLENI, että olen muutakin, kun ylipainosta murehtiva lähes neljäkymppinen nainen jolla "ei ole aikaa" ja jonka aineenvaihdunta hidastuu vuosi vuodelta. Minä haluan näyttää itselleni, että minusta on siihen.

Toistaiseksi kukaan ei ole kehdannut sanoa, että minusta ei ole siihen. Onneksi. Antakaa tukea, älkää lytätkö. Vaikka joku epäilisi, että en tule onnistumaan, niin pidä mölyt mahassa ja anna minun yrittää. Ei se ole kuin minun häpeä, jos tämän sössin tekemättömyydelläni.
Aikaa on vielä, yhtään ei voi sanoa mikä on tilanne seitsemän kuukauden kuluttua, mutta voin ainoastaan treenata fiksusti ja järjestelmällisesti, että pääsen kohti tavoitettani.

Terveenä ja ilman loukkaantumisia kohti syyskuuta :) Treenivinkkejä otetaan vastaan. Helpommalla pääsee kun fiksummat tulee neuvomaan, kuin että kaiken tiedon yrittää löytää itse :)