maanantai 16. lokakuuta 2017

2 v synttärit






Lauantai-iltapäivänä juhlittiin Ukkelia. Äidin pikkumies täytty 9. päivä 2 vuotta, mutta synttärit vietettiin vasta nyt. Juhlapaikaksi osui kohdalle  Heikunkeikun Leikkihuone, kun onnekkaasti voitin 3 tunnin juhlapaketin Lapsellista blogin arvonnasta. Juhlapaikan osuminen kohdalle olikin suuri helpotus, koska synttärit osuivat tähän pahimpaan ajanjaksoon koulun lopputyön sekä muuton kanssa ja hermoni aikani ei olisi enää riittänyt synttäreiden järkkäämiseen kotona.

Juhlavieraiksi valikoitui sukulaisten lisäksi ystävät, Ukkelin entiset päiväkotikaverit sekä uusi naapuri. Olimme erittäin iloisia, että niin laaja lapsikatras saatiin paikalle nauttimaan leikkipaikasta. 

Kaiken kaikkiaan meillä olisi ollut 3 tuntia aikaa juhlimiseen, mutta päätimme supistaa ajan kahteen tuntiin. Loppupelissä 1,5 tuntia hujahti niin vauhdikkaasti, että juhlia olisi voinut jatkaa pidempään.

Juhlapaikka oli jokaiselle uusi ja saikin paljon kiitosta. Lapsilla oli tilaa leikkiä ja vanhemmilta tuli palautetta, kuinka mieluista oli, että saivat kaikessa rauhassa kahvitella ENSIN, koska lapset oli niin keskittyneitä leikkeihin. Nämä juhlat rikkoivat varmasti kaikki protokollat, koska kakussa ei ollut edes kynttilöitä puhallettavaksi. Onnittelulaulu laulettiin ja pyydettiin olemaan omatoimisia. 

Tarjolla oli kasvisvoileipäkakku kreikkalaisittain sisällä feta-paprikatäyte sekä omenatsatsiki; mustikkainen ja mangoinen smoothiekakku; kasviksia ja dippiä; Carneval -keksejä sekä Muumi -rusinoita. Haluaisin mielelläni ottaa kunnian paljon kehuja saanneista voileipäkakusta sekä smoothiekakusta, mutta kakut tilasin työkaverini siskolta. Tässäkin taisi olla kohtalo pelissä, koska kuulin kyseisestä leipurista viikkoa ennen synttärijuhlia  :) 


maanantai 9. lokakuuta 2017

Aika kultaa muistot - muistoja raskausajalta


Päivälleen kaksi vuotta sitten syntyi poikani tähän maailmaan. Oli perjantai ja lokakuu oli aurinkoinen, mutta pakastavan kylmä. 

Itselleni raskausajasta on jäänyt vain hyvä mielikuva. Alkuraskaudesta olin väsynyt, mutta sekin helpotti jossakin vaiheessa - ja sitten aloin valvomaan öitä...

Raskausaikani kattoi kevään ja kesän. Kevät oli tuulinen ja kesää ei turhaan helteet hellinyt. Lämmintä oli kuitenkin ja kehoni piti huolen, että kylmä ei tullut vaikka kelit ei olisi kohdille osunutkaan. Muistan kuinka minulla oli kuumaja hikoilin. Jalkani saivat oman osan turvotuksesta (ja lähes kolmenumeroisesta elopainosta) vasta loppuraskaudesta, mutta kädet alkoivat oireilemaan aiemmin. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä enemmän kärsin rannevaivoista, joihin auttoi ainoastaan rannetuet. Synnytyksen jälkeen rannekanavat huokasivat helpotuksesta ja vihlova kipu oli muisto vain.

Minun on vaikea kuvailla miltä minusta tuntui raskausaikana. Olimme odottaneet lasta niin kauan, että kun se tikutettiin tapahtuneeksi, oli ensireaktio epäuskoinen. Asia päästiin todentamaan todeksi jo viikolla 7, mutta asiasta ei vielä tuolloin puhuttu kellekään. Missään vaiheessa en pelännyt, että mitään tapahtuisi pienelle elämälle sisälläni, mutta sovittiin, että ei vielä puhuta.

Kuuluin niihin onnellisiin, jotka eivät raskausaikana kärsineet pahoinvoinnista. Kertaakaan en oksentanut. Sen sijaan kärsin mössökammosta. Annoin tämän termin ruoille, jotka tavalla tai toisella on mössömuodossa esim. sen hetkinen trendiruoka pulled pork kuului tälle listalle. Mössökammo johti myös siihen, että välttelin tiettyjä ruokapaikkoja ennakkoluuloisesti. Pelkäsin saavani mössöruokaa enkä sitten pystyisi syödä sitä. Eräs näistä paikoista oli Erikinkadulla sijaitseva meksikolainen ravintola. Evakkoasuntomme sijaitsi erittäin lähellä tätä ravintolaa, mutta kertaakaan siellä en käynnyt. Myös asuntomme vastapäätä sijaitseva turkkilainen ravintola kärsi melkein saman kohtalon, mutta lopulta mieheni pakotti minut ravintolaan ja onneksi ennakkoluuloni oli erittäin väärä. Ja onneksi kävimme ravintolassa vasta evakkoajan loppupuolella, koska olisin varmasti muuten asunut ravintolassa.

Hankinnat lasta varten jäi loppumetreille, koska muutimme takaisin asuntoomme 2,5 kk ennen laskettua aikaa. Yläkerrassa tapahtunut tulipalo ajoi meidät evakkoon ja evakkoasunnossa ei ollut tilaa vauvantarvikkeille. Tämä "kodittomuus" omalta osalta todennäköisesti aiheutti sen, että pesänlaittovimmaa ei syntynyt. Vauvan huoneen tapetoin sitten "sujuvasti" ollessani erittäin tuhdissa kunnosa. Siinä olisi ollutkin piilokameran paikka, kun leikkelin tapettien alareunoja vaakatasossa, kun kyykkäämään ei pystynyt.

Raskausajasta on jäänyt mieleeni myös kissamme käyttäytyminen. Kissamme tavoista poiketen halusi syliin ja nukkui mielellään pyöristyneen vatsani päällä. Me kaksi mirriä vietimmekin oikein mukavia aamuyöntunteja yhdessä, kun aloin heräämään järjestäen kahden jälkeen. Nuo pari-kolme tuntia katselin yleensä netistä sarjoja ja toinen kehräsi kyljessä kiinni.

Ilokseni voin muistella raskausaikana käymiäni keikkoja. Suurin huolenaiheeni ehkä liittyi tuolloin, miten hyvin vauva kuulee kohdun ulkopuoliset äänet = onko keikkapaikkojen äänen voimakkuuksista haittaa. Tarkemmin kun ajattelee, on tuolla elimistössä sen verran kova mökä aina päällä, että huolenaiheeni oli ehkä turha. Reissasimme ainakin Lontooseen ja Tukholmaan katsomaan Nick Cavea sekä päiväreissun Provinssirockiin katsomaan Faith No Morea (yöjunalla takaisin). Hartwall Arenalla kävin katsomassa jotakin, mutta kun en muista enää mitä. Joku hyvä kuitenkin. Therapyn keikka Nosturilla on jäänyt hyvinkin mieleen, koska Ukkeli alkoi potkimaan Screamager biisissä tekstin "I've got nothing to do, but hang around and get screwed up on you" kohdalla ja se ajoitus oli vaan niin mainio.




Tämä postaus on Mammalandian yhteistyöpostaus, jossa joka kuukausi Mammalandian bloggaajat kirjoittavat yhdestä yhteisestä aiheesta.
Mammalandian sivulta löydät kaikki yhteistyöpostaukset.

Tässä linkit tämän vuoden aiempiin yhteistyöpostauksiini:

torstai 5. lokakuuta 2017

Minun hassu sanani - SIIVOUS


Jatkuvasti blogeissa kiertää haastepostauksia, joissa tehdään esim. listoja faktoista tai keksitään asioita annetuista aiheista. En tiedä ottaako kukaan tätä haastetta vastaan, mutta haastan sinut kertomaan mielestäsi hassun, oudon tai mielenkiintoisemman suomen kielen sanan. Ja toki pienet perustelut on aina paikallaan.

Minun mielestäni yksi hassuimmista ja oudoimmista sanoista suomen kielessä on siivous. Käsitteenä sana ei herätä yhtä paljon hilpeyttä (ainakaan minussa), mutta etenkin tikkukirjaimilla kirjoitettuna sana SIIVOUS on vaan kovin hypnoottinen. Muistan hyvin elävästi hetken, jolloin tajusin sanan hienouden. Oli vuosi 2001 ja tein päivätyökseni koulutusta vastaavaa työtä eli olin maalari. Teimme maalauskeikkaa eräässä sairaalassa Helsingin alueella ja eräänä päivänä sain tehtäväkseni kiinnittää käytävän oviin nimitarrat. Työ piti tehdä tarkasti käsin sabluunaa apuna käyttäen. Tarran piti mennä kerralla oikein, koska se tarttui samantien kiinni (Pari ehkä meni uusiksi, kun ei osunut kerralla oikein...) Työ oli siis erittäin tarkkuutta vaativaa.

Yhden oven kohdalla tuijotin jälleen oven pintaa silmäkovana ja tihrustin, että alareuna meni oikein ja teksti suoraan. Kun irrotin tarran päällimmäisen paperin, alta paljastui sana, jota minun piti oikeasti hetken aikaa miettiä mitä siinä luki. Kuvittelin nimittäin katsovani 15 sentin päästä jotakin vierasta (ranskalaista?) sanaa. Minulla meni hetki sisäistää, että sana oli suomea ja mitä se tarkoitti. Tuosta hetkestä lähtien SIIVOUS on ollut erittäin mielenkiintoinen sana, koska se ei vaan tunnu suomalaiselta vaan pikkutuhmalta ranskalaisesta sisäköltä, joka flirttailee keimaillen autokuskin kanssa aina, kun isäntäväen huomio herpaantuu.

Suosittelen testaamaan sanan vetovoimaa, tulostamalla sanan paperille ja tuijottamaan sitä lähietäisyydeltä :)

Heitän sanahaasteen sinulle! Jaa minulle mielestäsi hassu, outo tai mielenkiintoinen sana.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Jäähyväiset asunnolle


3 h + s + parveke, Malmi,  2010 - 2017
Hankittu heinäkuussa 2010
Myyty elokuussa 2017

Muutimme Malmille heinäkuussa 2010 ensimmäiseen yhteisesti ostettuun kotiin. Se heinäkuu oli lämmin! Lattian hionnan ja lakkauksen teetimme ulkopuolisella yrittäjällä, mutta seinien sekä kattojen maalauksen hoidin itse. Ja hikoilin. Ennen muuttoa hoidettiin myös keittiöremontti. Keittiö tilattiin valmiina pakettina.

Kaikenlaisia muistoja on ehtinyt seitsemässä vuodessa näidenkin seinien sisään mahtua. Useammat näistä muistoista liittyy yläkerran asuntoihin. Mieleeni tulee kohtaaminen rappukäytävässä presidentti Halosen kanssa hänen mennessä yläkertaan kylään :). Ehkä korkeintaan päivää tajusin sanoa. Mitä siinä presidentillekään osaa rappukäytävässä sanoa, kun aina ei tule naapureitakaan tervehdittyä?

Jossakin vaiheessa yhdessä rapun asunnoista majaa piti joku alkoholisti. Ja hän kyllä saikin sitten häädön aika nopeasti ( ei muuten ollut sama asunto mihin presidentti Halonen oli matkalla. Tiedän tämän varmaksi :) ).

Samassa linjassa oleva yläkerran asunto on jäänyt elävimmin mieleen monestakin syystä. Ensinnäkin äänieristys oli aiemmin erittäin surkea. Se parantui huomattavasti täydellisen remontin yhteydessä 2015. Muuttaessamme asuntoomme 2010 asui yläkerrassa lapsiperhe, ja heidän aamut ei ollut kovin helppoja. Heräsin viimeistään siinä vaiheessa, kun perheen nuorimmainen ei olisi halunut lähteä hoitoon vaan huutoraikasi kylppärin kautta.


Heidän muutettuaan pois, tilalle muutti uusi asukas, joka rakasti laulaa karaokea. Kyseessä oli nuoripari, ja etenkin viikonloppuisin he järjestivät illanistujaisia ja lauloivat sitten singstaria tai vastaavaa. Jouduin kerran rikkomaan suomalaisia käyttäytymistapoja ja menin yhdentoista aikaan illalla soittamaan ovikelloa, kun pariskunta oli päättänyt lauleskella illan ratoksi kahdestaan. Hienosti he kyllä osasivat laulaa, mutta ajankohta oli hieman väärä. Tämän myös heille kerroin.

Olisikohan heillä lopulta tullut riitasointu laulantaan, koska jossakin vaiheessa äänentoistovehkeet vaimenivat ja ainoastaan toista osapuolta näki silloin tällöin. Myöhemmin hänkin muutti. Jossakin vaiheessa yläkertaan jälleen tuli ääniä. Ja lopulta 2.1.2015 paloautojen saattue, kun yläkerran asunto oli tulessa. Painovoima ei ole kenellekään suotuisa eikä se ollut sitä meidänkään asunnolle: kasteluvedet tuli katosta kämppäämme.

Seuraavana päivänä otettiin kissa kantokoppaan, joitakin vaatteita mukaan ja lähdettiin evakkoon. Kaiken kaikkiaan olimme 7 kuukautta poissa ja kun lopulta elokuussa 2015 päästiin takaisin muuttamaan kotiin ei yläkerrassa asunut ketään. Olin tuolloin erittäin raskaana. Myös yläkerrassa oli remontti saatu päätökseen.Tai ainakin melkein. Jalkalistojen kiinnittämisen hoitivat vasta 9.10.-15. Tuo aamu on jäänyt elävästi mieleeni neljän huonosti nukutun yön jälkeen ja supistusten ollessa voimakkaimillaan siihen menneessä. Parin tunnin kuluttua lähdettiin synnyttämään. Voin vannoa, että jos kipu ei olisi pakottanut minua pysymään sijoillani olisin käynnyt kertomassa pari elämän tosiasiaa niille remonttimiehille. Tilanne oli lähes koominen, paitsi, että ketään ei naurattanut.

Ukkelin syntymän jälkeen on rapussamme vähän väliä kajahdellut vastasyntyneen itku. Yläkerrassa maaliskuussa 2016 syntyi pikkuinen ja se ääni sai minulla maidot  herahtamaan rintoihin. Seinänaapurille syntyneen vauvan itku on välillä sekoittunut meidän kissan naukumiseen (Kyllä, se on mahdollista :) ).

Vaikka monia muistoja on asunnosta kertynyt, odotan jo innolla uusien muistojen syntymistä uudessa kodissamme Käpylässä. Hei, hei, kiva oli asua. Ole yhtä lämmin uusille asukkaille, kun olit meille ❤

maanantai 25. syyskuuta 2017

Herra Paskarainen heille jotka ei syö kunnolla!

Joko olet tutustunut Herra Paska(ra)isen täysksylitolipastilleihin?

Nämä mauttomat ja vaihtelevasti pahanmakuiset pastillit eivät saa lastasi iloiselle mielelle, vaan jättävät tyhjän ja pettyneen olon.

Aivan kuin vanhemmille, jotka ruokailun päätteeksi eivät todellakaan halua palkita huonosti käyttäytyvää räkänokkaa edes sillä yhdellä pastillilla luututtuaan pöydän, lattiat, seinät ja katon ruoasta. Pastilli on kuitenkin pakollinen paha, koska sen tarkoitus on katkaista happohyökkäys ja hoitaa hampaita. Vastuu lapsen hampaiden hyvinvoinnista kun kuitenkin on vanhemmilla. Mikä kierre!

Mutta onneksi kierteen katkaisuun on ratkaisu: Herra Paska(ra)inen - eikä kellään ole hauskaa!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Meidän päivämme - eräs lauantai


Yhteistyöpostaus Mammalandian kanssa

Lauantai 23.9.

Klo 0.30 aika lopettaa askareet ja mennä nukkumaan. Ukkeli on nukkunut jo yli kolme tuntia ja mieskin ainakin kaksi. Ihanaa, huomenna (tänään!) saa nukkua myöhään.

Klo 3.05 Kissalla on asiaa. "Me nukutaan nyt" lausahdus ovelta ei tehoa, mutta kissa onneksi hiljenee.

Klo 7.00 "Äidii, äidii, äidii" No olisi täällä isikin tarjolla. Katson silmät ristissä kelloa ja käyn hakemassa Ukkelin meidän sänkyymme naapurihuoneesta. Paskat hän mitään enää nuku. Mies ja Ukkeli lähtee aamupalalle, minä suljen vielä hetkeksi silmäni.

Klo 8.05 Olohuoneessa katsotaan piirrettyjä. Vai animaatioitako ne kaikki nykyään on?

Klo 8.30 Minäkin jaksan nousta sängyn pohjalta lämpöpeiton alta.

Klo 8.30 - 10.00 Aamupala, muuttolaatikon pakkaamista (Ukkelin kieltämistä ja uudelleen pakkaamista X 10). Mies tyhjentää parvekkeen kalusteet autoon ja lähtee viemään ne uudelle asunnolle. Pitäisi jatkaa Ukkelin kanssa pakkaamista, mutta jumitun katsomaan Yle Areenalta Late Late night show with James Corden, koska Carpool Karaokessa Foo Fighters.

Klo 11.00 Päiväruoaksi neljänviljan puuroa. Ukkelille iskee annoskateus minun puurosta voisilmällä ja teemme vaihtarit. Tosin puuro mehukeitolla alkaa heti houkuttaa enemmän, kun saan sen eteeni. Loppupelissä syömme minun alkuperäisen annoksen yhdessä.

Ruoan jälkeen potalla käynti, vaipan vaihto ja unta kalloon.

Klo 12.00 Ukkelin huoneessa alkaa hiljentyä ja jatkan opinnäytetyön kirjoittamista.

Klo 13.00 Mies tulee kotiin ja menee myös päiväunille.

Klo 14.00 Ukkelin huoneesta kuuluu ääntelyä ja Mies herää myös päiväunilta. Paitsi, että Ukkelia olisi vielä nukuttanut ja hän protestoi heräämistä. Välipala piristää.

Klo 15.00 Mies ja Ukkeli lähtee HopLopiin. Jatkan opparin kirjoittamista. Antoisa päivä kirjoitustyön osalta.

Klo 17.30 Pojat tulee kotiin ja alan valmistelemaan iltaruokaa. Pojat ovat syönneet HopLopissa välipalaa (mm. sipulirenkaita), joten nälkä ei aiheuta raivokohtauksia. Ukkeli kiipeää tosin syöttötuoliin välittömästi, kun ymmärtää ruokaa olevan saatavilla.

Klo 18.30 Olen niin väsynyt ja löhöilen olohuoneen lattialla ja mietin tulisiko televisiosta mitään. Ajatustyö on raskasta ja kisaväsymyt alkaa painamaan. Olemme myynneet television joten katsomme tällä hetkellä ohjelmat pelkästään tietokoneen ruudulta. Laitan Miehen ensimmäisenä hoitamaan Master Chef Australian näkyvyyden kuntoon, koska perjantai-iltana en saannut mitään näkymään. Ukkeli puuhaa omiansa, mitä käy välillä pomppimassa päälläni. Teemme parit jumppaliikkeet samalla. Kadun sitä varmasti huomenna, koska jumppailut on jäänyt aivan kokonaan viime aikoina, joten edessä voi olla erinnäisiä tuntemuksia kropassa.

Klo 19.00 Jatkamme pakkailuja. Ukkeli rakentelee legoilla ja kovasti haluaisi auttaa pakkaamisessa.

Klo 19.30 Ukkeli päättää vapauttaa itsensä vaipan ikeestä ja mennä suihkuun. Vielä ei ole suihkuaika, joten palautamme hänet vaippaansa ja katsomaan Avaraa luontoa.

Klo 20.00 Iltapala-aika. Tänään tarjolla juustovoileipää, pinaattilettuja ja mehukeittoa. Iltapalan jälkeen iltapesut, avaava lääke,jonka lääkäri määräsi flunssan jälkeen jatkuneeseen köhinään ja sänkyyn laitto

Klo 20.30 Iltasatu. Olemme lukeneet Kaislikossa Suhisee kirjaa ja olemme kohdassa, jossa Konna pakenee vankilasta pyykkimuijaksi pukeutuneena. Alkuperäinen kirja on huomattavasti mielenkiintoisempi, kuin tähän asti lukemani lyhennökset aiheesta.

Klo 20.45 Ukkelin sängyn petaaminen uudelleen, koska sadun aikana on äiti saannut päällensä kaiken irtaimiston sängystä. Mukaan luettuna lakanan.

Klo 21.00 Hyvän yön toivotukset ja pusut on annettu, soittorasia soittanut unikappaleen ja Ukkelin huone hiljentynyt. Kaivan koneen esille ja teen blogipostausjaot Facebook ryhmiin. Hoidan parit sähköpostit sekä sovin oppariin liittyvistä läpiluvuista.

Klo 22.20 Meidän makuuhuoneesta kuuluu jo kuorsaus ja kissakin on nukahtanut jalkoihini. Viimeistelen tämän blogipostauksen ennen kuin käyn hakemassa vähän iltapalaa ja kirjoitan vielä pari riviä opparia. Puolen yön maissa pakotan itseni nukkumaan. Sunnuntaina saa jälleen nukkua hetken pidempään...

Tämä postaus on Mammalandian yhteistyöpostaus, jossa joka kuukausi Mammalandian bloggaajat kirjoittavat yhdestä yhteisestä aiheesta.
Mammalandian sivulta löydät kaikki yhteistyöpostaukset.

Tässä linkit tämän vuoden aiempiin yhteistyöpostauksiini:

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Millä keinoilla taapero väsytetään parhaiten? - ja muita kysymyksiä Facebookin kautta




Elokuun lopussa oli Mammalandian facebook sivun kautta mahdollista kysyä minulta jotakin. Kovin rohkeasti ei kysymyksiä esitetty, mutta onneksi sentään pari kysymystä tuli vastattavaksi.

Mihin haluaisit lähteä matkalle juuri nyt?

Rehellisesti sanottuna, minulle kelpaisi tällä hetkellä mikä tahansa maailman lomakohde, jos vain sieltä ei tarvitsisi tulla takaisin arkeen. Tällainen maasta poistuminen tosin vaatisi sitä kuuluisaa lottoavoittoa, jota ei tänäkään viikonloppuna tullut.

Syy karkumatkaan ei kylläkään maastalähtemisellä häviä, vaan ainoastaan elämällä. Tiivistettynä kerrottakoon, että opinnäytetyönkirjoittaminen, työarki, päiväkotiarki, muutto ja espanjankurssi (mitähän unohdin?) vaatii päivä päivältä enemmän henkisiä voimavaroja. Kaikki kuitenkin sujuu suunnitelmien mukaisesti, joten kuten jo aiemmin kirjoitin, marraskuun alussa elämä voittaa :) 

Ja vastauksena alkuperäiseen kysymykseen, haluaisin lähteä matkalle Kreikkaan. Jostakin syystä Kreikka on seireenien lailla minua houkutellut luokseen ja vaikka vielä en ole ehtinyt matkakohteisiin tutustua, voi ensi kesänä kreikanmeri olla lähempänä, kuin vain sävelmänä korvieni välissä.

Millä keinoilla taapero väsytetään parhaiten?


Ei hajuakaan. Lääkkeillä? Nukutusaineella? Raskausaikana minusta oli mielenkiintoinen tieto, että vauvalla ei syntyessään ole polvilumpioita vaan ne kehittyy vasta noin kahden vuoden iässä (eli Ukkelilla näihin aikoihin). Jos minulle joku luotettava lähde nyt kertoisi, että taaperon sisällä on dynamo, joka latautuu lapsen liikkuessa ja näin ollen pitää energiatasoa yllä, uskoisin sen täysin. 

Minusta tuntuu, että mitä enemmän taapero liikkuu, hyörii, pyörii, kiipeilee, nousee, laskee, ryömii, pomppii, juoksee, konttaa, kiikkuu, vääntyy ja taipuu, sitä enemmän toimintaa riittää. Eli koska yritys väsyttää lapsi liikkumalla ei väsytä kuin aikuisen, suosittelisin tekemättömyyttä. Tuolla ratkaisulla tosin ei ole pitkäkantoista tulevaisuutta, joten antaa lasten liikkua ja aikuisten yrittää pysyä perässä. Ja jos aikuinen nukahtaa aiemmin, on tärkeätä huolehtia, että ympäristö on turvallinen lapselle eli esim. kannellinen pinnasänky.

Miten töiden ja päiväkotiarjen yhteensovittaminen on lähtenyt sujumaan?

Kiitos kysymästä. Tähän voin onneksi vastata, että erittäin hyvin. Mielestäni meidän perhe on saanut arjen pyörimään erittäin sujuvasti, vaikka tämä aika onkin meille kaikille hieman hektinen. Minähän palasin työelämään jo heinäkuussa, jolloin Mies hoiti Ukkelia. He olivat esim. pari viikkoa mummolassa, joten sain totutella arkirutiiniin kaikessa rauhassa. 

Töihin paluussa oli mielenkiintoista, että olin valehtelematta väsyynempi kuin IKINÄ äitiysloma-aikana. Tästä syytän herätyskelloa ja aikaisia aamuja. Ukkelin kanssa ollessa ei aamuisin herätyskelloa tarvittu, vaan nukuimme lapsen rytmisesti. Silloinkin tosin oli joitakin poikkeuksia, mutta harvoin.

Elokuussa, kun päiväkoti alkoi aloitimme aamut ilman loiventeluja eli ensimmäisestä päivästä lähtien olemme menneet päiväkodille samoihin aikoihin. Mies hakee Ukkelin iltapäivisin töistä palatessaan, joten olen saanut hoitaa työpäivät loppuun kaikessa rauhassa.

Minulla ei ole hyviä vertailukohteita miten muualla päiväkotiin vienti ja nouto on jaettu perheen sisällä, mutta ainakin itse olen tyytyväinen, että tätä asiaa ei ole meidän tarvinnut erikseen keskustella vaan olemme olleet alusta lähtien yhtenäisellä linjalla asian suhteen. 

Lokakuun alusta arki jälleen vähän kokee hetkellisen kolauksen, kun muutamme uuteen kotiin ja Ukkeli siirtyy päiväkodista perhepäivähoitoon. 

Facebookin kautta tuli nämä kolme kysymystä. Laitahan kommenttikenttään lisää kysymyksiä, jos haluat kysyä minulta jotakin. Vastaan sitten erillisellä postauksessa niihin kysymyksiin.

torstai 14. syyskuuta 2017

Nimikirja - seikkailun määrää lapsen oma nimi!


Yhteistyöpostaus Kirjasiskot Oy:n kanssa. Yhteistyö saatu Mammalandian kautta.

Arjessa taaperon kanssa välillä tuntuu, että poika unohtaa nimensä. Leikin tiimellyksessä kutsuhuudot kaikuvat kuuroille korville ja edes koko nimellä kutsuminen ei tunnu tehoavan, kun keskittyminen on aivan muualla. Tai sitten se on vain valikoivakuulo.

Kun meno äityy turhan vauhdikkaaksi ja äiti  lapsi tarvitsee rauhoittumista, on hyvä hetki ottaa kirja esille ja lukea yhdessä. Siis äiti lukee ja lapsi kuuntelee. Niin kuin elokuvissa ja päiväunissa.

Meillä kainalossa/peiton alla jaksetaan olla muutama hetki ja keskittyä tekstiin sekä kuviin ennen kuin on jälleen aika syöksyä leikkeihin. Olen kuitenkin huomannut, että lukemista ei kannata lopettaa vaan jatkaa, koska leikin keskellä kyllä kuunnellaan. Koskaan ei voi olla täysin varma missä vaiheessa leikki lakkaa ja selvästi keskitytään jälleen tarinaan. Näin kävi myös Kirjasiskoilta saadun "Poika joka unohti nimensä" nimikirjan kanssa.

Kirjasiskot kirjan idea on, että kirjat ovat yksilöyty lapselle lapsen nimen ja sukupuolen mukaan. Kirjat voi tilata Kirjasiskojen nettisivulta ja jos kirjaa ei halutulla nimellä valmiina löydy, voi kirjan tilata millä nimellä tahansa. 

Kirjan nimen mukaisesti poika unohtaa nimensä ja kirjan juoni kulkee nimeä etsien. Matkalle poika saa oppaaksi Hikka-Hiiren. Hiiri ja poika kulkee ympäriinsä nimeä etsien ja kohtaavat matkan varrella monta mukavaa hahmoa, jotka auttavat nimen etsimisessä. Kirja on kuvitettu kauniilla Anni Virran käsinpiirretyillä kuvilla, jotka ilahdutti Ukkelia erittäin paljon.

Vaikka traktorileikit vei Ukkelin mennessään kirjan ensimmäisellä lukukerralla, leikki loppui kuin seinään, kun poika kirjassa lopulta muisti nimensä ja (yllätys, yllätys) nimi oli sama kuin Ukkelilla. Lapsen katseessa oli havaittavissa ilahtumista siitä, että hänen nimi oli luettu kirjasta. 

Kirja itsessään on pehmeäkantinen ja en uskaltanut antaa kirjaa pikkuherralle (2 v.) itsenäisesti luettavaksi, koska kokemuksesta tiesin, että sivut mitkä on revittävissä myös repeävät. Jemmasin kirjan kirjahyllyn ylähyllylle seuraavaa lukukertaa varten. Uskon, että vähän isompana, kun kirjaimet ovat ajankohtaisempia luetaan kirjaa toisella tavalla. Siihen asti luemme kirjaa hahmoja ja kuvia ihmetellen. Ja toki sitä omaa nimeä, joka selviää vasta kirjan lopussa.

Nimikirja on kirja, jossa "seikkailun määrää lapsen oma nimi!" 
- kuten kirjan takakanteen on kirjoitettu. 



sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Hei, olen Mirkka, olen rajoittunut halaaja


Tervetuloa Rajoittuneet Halaajat ryhmään.

Tämä ryhmä on tarkoitettu juuri sinulle, joka ei lähesty jokaista uutta tuttavuutta kädet ojossa valmiina syleilemään elämän ihanuudella ja lämmöllä vaan valitsee ennemmin "pidetään kädet omalla puolen" - linjan. 

Halailukuplan sisäpuolelle voi päästää tarkkaan valitut tuttavat, ystävät, pitkäaikaiset työkaverit sekä erityisesti perheenjäsenet, mutta siinäkään ei kannata liioitella. Hyväksyttävä syy kuplan puhkeamiselle on myös viimeistenkin estojen väistyessä eli promillien alkaessa olla kohdillaan.

Rajoittuneet Halaajat valitsevat itse halauskohteensa. Kyseessä ei ole Introverttien alajaosto tai Kosketusta Pelkäävien vertaisryhmä. Rajoittuneet Halaajat haluavat vain pääsääntöisesti kätellä tuttavallisesti ja pitää tuttavat vähintään käden mitan päässä itsestään.   

Miten Rajoittuneet Halaajat suhtautuu turhan tuttavallisiin ihmisiin esim. työkavereihin. Hyväksyttävä reaktio on inho ja itsensä vihaamisen tunne. Onhan tässä tapahtunut vähintään luvaton rajanylitys. Harkintaan kannattaa laittaa myös syyte seksuaallisesta häirinnästä. Tai ainakin vakavasti miettiä mainitsemisesta halaajalle suoraan viimeistään siinä vaiheessa, jos teko toistuu. Tapauskohtaisesti tilannetta tulee käsitellä myös sen mukaan, mikä halaajan humalatila on (alentava asianhaara).

Tuliko kysyttävää? Lisäkysymysten kanssa voit katsoa itseäsi peiliin ja toistaa Rajoittuneet Halaajat ryhmäfilosofin Mikko Calevi Hammerin maagiset sanat: Minäpä kerron sulle kotipoika sinä et tähän voi koskee, joo, näinpä myö ollaan eletty ja sinä tiiät, että et voi koskee tähän.




keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Äidin kriisi lapsen vaatteista - miten puen lapsen oikein?

Tässä sitä ollaan - kriisitilassa. Tilanteen uhkaavuus oli aistittavissa viilenevissä aamuissa, mutta yritin olla huomioimatta enteitä. Mennyt kesä ei missään vaiheessa näyttänyt kauniita kasvojaan kunnolla, joten harvassa on ollut ne päivät jolloin ei pitkähihaista olisi Ukkelin päälle laitettu. Tai sitten aurinko paistoi ja jälleen pitkät hihat suojasi herkkää ihoa.

Ollaan syyskuun puolella ja päiväkodista tuli vinkki, että lämpimämpää vaatetta voisi tuoda. Ei lapsi ole alasti liikenteessä missään vaiheessa ollut, mutta ilmiselvästi ulkoiluhousut olisi aika vaihtaa vahvempaan. Mutta mihin?

Haalari on oiva vaihtoehto, mutta niissäkin löytyy liikaa vaihtoehtoja. En ole valmis sijoittamaan lähemmäs sataa euroa ulkoilupukuun, jonka todennäköisesti saa seuraavana keväänä myydä/luovuttaa eteenpäin. Teknisetvaatteet ovat toki myös käteviä, mutta mikähän omiaisuus niistä olisi tärkein pari vuotiaalle? liikkuvuus, hengittävyys vai veden kesto? Kun Ukkeli istui vielä rattaissa valitsi puvun, joka piti tuulta ja vettä, mutta nyt ei enää istuta paikallaan. Niin kauan kuin lapsi liikkuu ja hengittää voi hänelle pukea kurapuvun, jolloin alle kelpaa kevyempikin pukuversio. 

Jos puku on vuorostaan kevyempi, paljonko tarvitsee vaatetta alle? Etenkin, jos niitä kuravaatteitakaan ei tarvitse kuivana päivänä päälle laittaa. Ostin Ukkelille haalarin, jossa alaosa oli kurahousumallinen ja yläosa normaaliakangasta (kai tuolle on nimikin, en harrasta merkkejä enkä tiedä vaatteiden oikeita nimityksiä). Koko oli vaan hieman liioiteltu ja haalari saa jäädä odottamaan kevättä ( ja pojan kasvupyrähdystä, joka sitten jättää puvun pieneksi ennen ensimmäistäkään käyttökertaa)(oli sentään alessa).
Kuvat elokuulta, kun vielä tarkeni vähemmällä vaatetuksella...
Aamujen kylmyys ja päivien lämpö on myös oma yhdistelmä, mitä ei osaa edes itse ottaa huomioon. Jos en osaa pukea itseäni, miten voi olettaa, että osaisin valita lapselleni juuri oikean vaihtoehdon? Onneksi olen kuullut huhuja, että tämä pukeutumisasia on muillekin vaikea. Siis lasten pukeminen sään mukaan.

Olen harkinnut matka-arkkua (sellainen vanhan mallinen, joka aukeaa keskeltä ja jossa toisella puolella on vetolaatikot ja toisella puolella vaatetanko) johonka voisin pakata vuoden vaatteet uimapuvusta pilkkihaalariin. Arkku voisi olla päiväkodin nurkassa ympärivuoden ja valitsisivat sitten kyseisen hetken mukaan oikean vaatetuksen päivän ulkoiluja varten. Ei tarvitsisi joka aamu miettiä, että meniköhän tänään oikein.

Toinen harkinnan arvoinen asia on muutto ulkomaille (johonkin lämpimään, missä ympärivuoden pärjää bikineillä), koska sillloin voisi säästää pitkän pernnin jo sen takia, että ei tarvitse murehtia sään mukaisesta vaatetuksesta (ja vaatteiden varavaatteista). Todennäköisesti sillä rahalla, minkä lapsiperhe käyttää lapsien vaatteisiin eläisi herroiksi jossakin hiekkarannikolla katsellen, kun lapset rakentaa palmun alla hiekkalinnoja. Voisi olla huolehtimatta onko varahaalarin varahaalari tänään märkä tai käynnyt pieneksi, kestääkö toppapuku puolitalvea vai koko talven ja joko raskii investoida uuteen haalariin vai vieläkö mennään tällä serkun kaverin pojalta saadulta.

Tiedän olevani vasta tämän suon alkumetreillä, mutta jo nyt joku voisi alkaa tarjota kättäpidempää. Hirveän huonosti olen ehtinyt harrastamaan mitään googlausjuttuja viime aikoina, mutta onko kukaan vielä keksinyt tarjota palvelua, jossa myydään kelin mukaisia asukokonaisuuksia (aikuisille ja lapsille)? Tiedättehän: Jokainen paketti olisi rakennettu säähän sopivaksi. Voisit valita esim. +10 kelin valikoimasta mieluisat alusvaatteet, sisävaatteet, ulkovaatteet, mahdolliset välikerrastot, pipot yms.  Nettikaupassa aloittaisi siitä millaiseen keliin ja käyttötarkoitukseen etsii vaatteita ja sitten kohta kohdalta pitäisi valita vaatevaihtoehto (tai useampi) ja kassalle pääsisi vasta, kun jokaisesta keliin sopivasta kategoriasta olisi tuote noukittu. Tästäpä vinkkiä Reima, Ellos, Zalando ja kaikki muut rahojemme perässä juoksijat (käyttäisin nimittäin....).

Jatkan harjoituksia (ja haaveiluja)

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Päivittäiset päiväkoti kuulumiset


Olemme järjestäneet Ukkelin päiväkotiin viennin ja noudon niin, että minä vien ja mies noutaa. Mies noutaessa saa kuulla mitä päivän aikana on tapahtunut ja hän kertoo asiat minulle. Kaikkeahan ei aina voi muistaa, niin minusta on ihanaa, että päiväkodilla on käytäntönä antaa jokaiselle lapselle lappu kotiin mukaan. Siis jokaiselle, ja joka päivä. Lapussa on kerrotaan lyhyesti mitä lapsi on tehnyt, miten söi ja nukkui. Lapun kautta tulee perille myös terveiset, jos jotakin erikoista olisi päivän aikana sattununt.

Tietyllä tapaa vietämme vieläkin kuherruskuukautta päiväkodin kanssa, koska Ukkeli on joka aamu reippaasti jaksanut herätä ja iloisena jäädä päiväkodille. Lappujen kautta saama palaute reippaudesta ja iloisuudesta (sekä energisyydestä) ei siis ole ollut mitenkään yllättävä. Minusta on mukava lukea lappu joka päivä, koska se antaa tietoa miten loppupäivä mahdollisesti tulee sujumaan. Päiväunia jos on nukuttu vain tunti, voi varautua siihen, että Nukku-Matti heittelee hiekkaa silmiin aiemmin ja se voi "vähän" nostaa ärsytyskynnystä. Sama reaktio myös, jos ruoka ei ole päiväkodilla maistunut - illalla maistuu sitten senkin edestä.

Tällaiset asiat on viestilapuista selvinnyt menneen kolmen viikon eli 15 päivän ajalta:
- Ukkeli on nukkunut yht. 22h 25 min 
- Ukkeli on oppinut nukkumaan laverisängyllä (toim.huom. kotona mennään vielä pinnasängyssä)
- Ukkeli on ollut:
  • Iloinen (10 / 15)
  • Touhukas (10 / 15)
  • Vauhdikas (10 / 15)
  • Liikkuvainen (1 / 15)
  • Reipas (4 / 15 )
  • Itkuinen (1/15) 
  • Väsynyt, Rauhallinen, Reilu Kaveri, Auttavainen, Hiljainen, Puhelias, Uhmakas, Laulavainen tai Vetäytyvä ( 0 / 15)
- Ruokaa Ukkeli on:
  • Syönnyt kaiken (5 / 15)
  • Maistanut (1 / 15)
  • Syönyt osan (2 /15)
  • Otti lisää (7 / 15)
- Välipalaa Ukkeli on  (1. päivänä ei osallistunut välipalalle):
  • Syönnyt kaiken (6 / 14 )
  • Maistanut (2 / 14)
  • Syönyt osan (2 / 14)
  • Ottanut lisää (4 / 14)
- Päiväkodilla ovat päivittäin ulkoilleet aamupäivällä
- Tekevälle sattuu - 4 pientä haaveria (jalka jumiin naulakkoon, kaveri puri käteen, kuorma-autoa työntäessä kopsahti nokalleen ja törmäys polkupyörän kanssa)

Vielä ei ole uudesta hoitopaikasta tietoa, joten ainakin kuukauden saan lukea viestilappuja iltaisin töiden jälkeen. Onneksi.

Millaisia kokemuksia sinulla on päivittäisestä viestinnästä perheen ja hoitopaikan välillä? Löytyykö reissuvihko, lappusysteemi tai elektroninen järjestelmä? Vai viestitäänkö vain suullisesti?

torstai 31. elokuuta 2017

Harmaan hiuksen nousu ja tuho






Terhakas yksinäinen soturi. Siinä se tuijotti minua peilistä hailakkana, värittömänä muistona loistonsa päivistä.

Olin jättänyt hiusten värjäämisen ennen Ukkelin syntymää ja ilokseni olin havainnut, että hiusteni oma väri oli itseasiassa oikein kiva. Jopa niin kiva, että kaikki ei välttämättä uskonut värin olevan luonnollinen. Mutta nyt puutarhaan oli madellut kyy.

Tuo harmaa vihulainen yritti maastoutua muiden hiusten sekaan, mutta siellä se oli ja odotti. Ehkä niitä oli useampikin, mutta tämä yksi oli se, joka kiinnitti huomioni.

Minulla, alle 40-vuotiaalla (henkisesti kaksikymppisellä) nuorella äidillä, oli ensimmäinen harmaa hius.

Löydös ei herättänyt kauhistusta, mutta antoi ennemmin mietittävää. Entä jos olenkin todellisuudessa wanna be - blondi? Olin lapsena hyvin vaalea, joten voisiko tämä ensimmäinen häivähdys harmaata olla sittenkin muistutus lapsuuden huolettomista päivistä? Yrittikö osa minusta käskeä unohtamaan brunetin välittämän jäykistelijän rooli ja heittäytymään estottomien blondien joukkoon? Yrittikö osa minusta asettua elovenaneidon pöksyihin Suomi 100 hengessä? Ja jos olisi, mitä tämä kertoi minusta?

Toisinaan on tartuttava aseisiin nujertaakseen vihollisen. Tällä kertaa teloittajaksi valikoitui kampaajani ja annoin hänelle vapaat kädet. Pelkkä raajan katkaiseminen ei riittänyt, harmaan piti hävitä.

Lopputulos on mahonkia ja ruskeaa ja sisäinen blondini sai vetäytyä keräämään voimiaan. Epäilen kuitenkin salaliittoa ja jään seuraamaan milloin harmaa marssii jälleen esille.

Jää nähtäväksi saapuuko vihollinen yksi vai onko se kasvattanut rivistöään, mutta tällä kertaa minä olen valmiina, enkä pelkää tarttua aseisiin.

maanantai 28. elokuuta 2017

Vinkkejä asunnon myyntiin + behind the scene kuvat


Kuten aiemmin kirjoitin (Miten tässä näin kävi, me muutetaan) osui sopiva asunto kohdalle ja päätimme tehdä siitä tarjouksen. Tarjouksen toki teimme vasta siinä vaiheessa, kun pankki oli ilmoittanut olevansa myötämielinen lainaamaan meille rahansa. Olimme (siis lähinnä mieheni) jo jonkin aikaa (noin kolme vuotta) katselleet asuntoilmoituksia ja muutamassa asuntonäytössäkin käynneet, mutta syystä tai toisesta ei asunnot olleet kolahtaneet (suurin syy = minä en halunut muuttaa). Pankilta olimme jo alustavasti kyselleet lainalupauksia, joten se prosessi oli hyvällä mallilla siinä vaiheessa, kun heinäkuisena sunnuntaina astelimme Käpylän vehreisiin maisemiin.

Tarkemmin menemättä pankin lainaehtoihin, kuului ehtoihin, että meillä piti olla nykyinen asunto myynnissä tai tehty sopimus välittäjän kanssa.

Olimme päättäneet yrittää ensin myydä itse asuntoa ja jos se ei tuottaisi hedelmää, ottaa välittäjä avuksi. Suurin syy myydä itse oli tietenkin säästää välityspalkkiossa. Vaikka säästäisimme välityspalkkiossa voisi myyntiprosessi vaatia meiltä aikaa ja vaivaa. Olimme myös kuulleet,että moni ei halua ostaa myyjältä suoraan (myönnän, että itsekin miettisin pari kertaa ostaa suoraan). Vaikka olimme ensimmäistä kertaa myymässä asuntoa oli meillä vahva usko, että homma hoituisi. Olimme myymässä kerrostaloasuntoa, jossa oli suurimmat remontit tehty, mitään erikoista ei ollut tiedossa ja taloyhtiönkirjatkin kunnossa.
Tämä ei ollut ilmoituskuva, mutta tällaista kaupattiin...


...ja tältä se näyttää yleensä. Tämä kuva otettu noin viisi minuutia ilmoituskuvien oton jälkeen.

Välittäjät pidimme kuitenkin lähellä heti alusta lähtien. Jo viime vuonna kävi välittäjä tekemässä asuntoarvion. Kun myynti oli ajankohtainen, kävi toinen tekemässä arvion uudelleen (antoi saman arvion, kun ensimmäinen) ja antoi samalla tarjouksen välityspalvelusta. Koko myyntiprosessin aikana pyysimme/saimme noin 5 välittäjältä tarjouksen. Välittömästi ilmoituksen jätön jälkeen välittäjät otti yhteyttä, mutta me myös pyysimme tarjouksia. Halusimme tehdä vertailua, koska plan b:hän oli antaa toimeksianto välittäjälle, jos emme itse onnistuisi myynnissä. Näin olisimme olleet valmiina tilanteen vaatiessa, eikä silloin enää olisi tarvinnut muuta kuin soittaa välittäjälle.

Ilmoituksen jättämiseen olisi meidän pitänyt käyttää enemmän aikaa. Aikajanallisesti sain keskiviikkoiltapäivänä tiedon, että ilmoitus pitää jättää ennen maanantaita (lainan saannin ehto). Olin kuitenkin lähdössä perjantaina pois Helsingistä, niin minun oli pakko hoitaa kuvaaminen ja ilmoituksen teko perjantaiaamuun mennessä.

Mies sanoi, että otat vain jotakin kuvia, mutta koska itse olen ehtinyt useammatkin asuntoilmoituskuvat näkemään, niin tiesin tarkalleen miltä ne eivät saisi näyttää: En ollut myymässä elämäntapaani, olin myymässä asuntoani. Tavoitteeni oli, että kuvista tuli esille asunto ja siinä oleelliset asiat esim. keittiö, kylpyhuone, kaappitila, ymmärrys millaisesta tilasta on kyse. Kuvausvälineistönä minulla oli kännykkäni (Huawei P10), joten kuvauskalusto olisi voinnut olla parempi, mutta tarpeeksi hyviä kuvia tuollakin sai.

Miten sitten poistin asunnosta "turhan"? Esimerkiksi keittiöstä ja olohuoneesta poistin kaikki lapseen viittaavat asiat, koska tilojen piti kiinnostaa muitakin kuin lapsiperheitä (enkä ollut myymässä syöttötuolia tai hellansuojaritilää). Pinnoilta poistin ylimääräisen tavaran, mutta jätin jotakin, että asunto näyttää asutulta. Kuviin olisin halunut käyttää huomattavasti paljon enemmän aikaa sekä valoa. Vaikka asuntoa ostaessa pitäisi ottaa huomioon vain kaikki kiinteä, niin somistuksella, huonekailuilla ja omistajien tavaroilla voi olla merkitys ostopäätökseen (mutta kun niihin ei voi olla kiinnittämättä huomiota!).

Ilmoituksen jätimme Etuovi.comin. Ilmoituksen jättäminen maksaa 149 € ja hinnalla saa tarvittaessa tukea yms. (sivulta löytyy ohjeistus). Mies oli aloittanut ilmoituksen teon pohjautuen tietoihin, jotka oli saannut tilaamastaan isännöitsijän todistuksesta (isännöitsijältä saa myös yhtiöjärjestyksen sekä taloyhtiön tuloslaskelman). Perustietojen lisäksi yritin kirjoittaa kutsuvan ja myyvän esittelyn. Kuvien lisäämisen jälkeen julkaisimme ilmoituksen torstai-iltana ennen puoltayötä.
Tältä näytti viereisessä huoneessa, kun kuvasin keittiötä...

...ja tältä


Ensimmäinen kysely saapui seuraavana aamuna ennen seitsemää. Tämä kysyjä sattui olemaan myös hän, joka asunnon myös sitten osti. Todellisten kyselijöiden lisäksi ilmoituksen kautta tuli paljon roskapostia. Epäilyttäviin viesteihin ei kannata vastata, koska lähettäjä ei näe myyjän sähköpostiosoitetta ennen kuin kyselijälle vastaa. Itse tarkistimme Googlesta löytyykö lähettäjän nimistä henkilöä ja jos oli yhtään epäillyttävä jätimme vastaamatta (pahoittelut te kaikki lääkärit ja kapteenit, jos asunto meni nyt ohi).

Myyntihinta laitettiin tarkoituksella korkeaksia, koska meillä oli selkeä näkemys siitä paljonko meidän täytyy asunnosta saada. Korkea hinta voi säikäyttää, mutta jos asunto kiinostaa, kannattaa siitä tarjota reippaasti vähemmän. Tuo ohje toimi uuden asuntomme kohdalla ja uskoisin kummankin osapuolen päässeen tuolloin tyydyttävään hintaan. Oman myynnin kohdalla emme hintaa viilailleet vaan hyväksyimme sen mitä tarjottiin, koska se ylitti hintatoiveemme.

Tarjouspyyntö saatiin sähköpostilla (kirjallisesti) ja vastasimme siihen kirjallisesti (sähköpostilla). Vaikka tarjouspyynnön hyväksyminen olisi jo riittänyt teimme erillisen kirjalllisen tarjouspyyntöasiakirjan, jossa määriteltiin uhkasakot, jos jompikumpi osapuoli olisi vetäytynyt kaupasta. Vaikka sopimuksen tekeminen voi tuntua hassulta on se kummankin osapuolen hyödyksi: Ostaja ei vetäydy liian helpolla, jos löytääkin kivemman/halvemman, eikä myyjä lähde niin herkästi myymään toiselle, joka tarjoaa enemmän.

Tarjouspyyntöasiakirja sekä kauppakirjapohja oli Etuovi.comin kautta Kiinteistölakimiehet.fi sivustolta. Näihinkin olisimme saanneet apua Etuovi.com palvelun kautta, mutta koska mitään erikoista ei kaupassa sovittu muokkasimme pohjia meidän käyttöön. Muitakin pohjia netistä löytyy ja sisällöltään ne ovat hyvin pitkälle samoja.
Tätä myytiin...

...tavaroiden ollessa kasassa kameran takana

Kauppakirjat kirjoitettiin kolmena kappaleena: Yksi kappale myyjälle, yksi ostajalle ja yksi taloyhtiölle. Uuden omistajan tulee toimittaa tarvittavat paperit (kuten Kauppakirjan kappale) taloyhtiölle. Tämä me opittiin kantapään kautta, kun toimitettiin ne itse.

Meillä asunto meni kaupaksi helpolla, mutta näin ei aina ole. Asunnonvälittäjät ovat ammattilaisia tällä alalla ja mekin olisimme heidän puoleen kääntynyt, jos emme olisi saanneet päättämämme aikarajan sisällä asuntoa myytyä (kuukaudessa).

Tässä vinkkini asunnon myyntiin:
- Päättäkää myyttekö itse vai otatteko välittäjän
- Jos myytte itse, selvittäjää mitä tietoja tarvitaan myynti-ilmoitukseen (esim.asuntokaupanvirheet sivulla kerrottu mitä kannattaa ottaa huomioon sekä esim. Etuovi.com sivulta saa tietoa)
- Panostakaa valokuviin!
- Älä myy kuvissa elämäntapaasi, myy asuntoa.
- Pyytäkää välittäjiltä tarjouksia. Välittäjät tekevät asunnosta arvion, jolloin saatte tiedon mahdollisesta asunnonarvosta. Meidän saamat tarjoukset 2,78%-5% (sis.alv)myyntihinnasta.
- Päättäkää mikä on lähtöhinta sekä mikä on alin myyntihinta mihin suostutte. Pysykää suunnitelmassa. Ahneus voi kostautua, koska tehdessänne vastatarjouksen hylkäätte jo tehdyn tarjouksen.
- Päättäkää miten hoidatte asunnon näytön (yksityiset näytöt? julkinäytöt?)
- Välittäjän tehtävä on toimia puhemiehenä kummankin osapuolen välillä- jos epäilyttää myydä itse, ota ammattilainen asialle.

Kuvituskuvat ovat meidän asunnon myynti-ilmoituksen kuvia sekä behind the scene matskua, jotka todistaa, että kuvat on vain kuvia ainakin meillä.



torstai 24. elokuuta 2017

Kuinka hallita perkeleenmoinen arki?


Herätys, laita itsesi kuntoon, herätä lapsi, pieni aamupala, pesut ja pukeminen.
Lapsi päiväkotiin, itse töihin. Töitä. 
Tauolle ei ehdi, koska viimeinen opintokurssi pakottaa lähtemään koululle pariksi tunniksi.
Opiskeluaika on omaa aikaa, joka on työajasta pois. Palatessa töihin syön koulun kanttiinista ostetun juoksu-lounaan. Nautiskelen sen samalla, kun ravaan pitkin Pasilan katuja.
Töitä. Ei ehdi tauolle, koska pitää lähteä hakemaan poika päiväkodista normaalia aiemmin. Minulle siis normaalia aiemmin. 
Matkan varrelta ostan pojalle ärrältä syötävää, koska tiemme vie keskustaan, mutta kaupassa ei ehdi käymään. Melkein kaadan lastenrattaat juostessani hissin ovelta junaan. Melkein. Vaunut pysyy pystyssä, tavarat lentää. Ehditään junaan, koska kanssa matkustaja tulee seisomaan oven väliin. Kiitos hänelle.
On asuntokauppapäivä. Hetken aikaa varoissa, mutta ei velaton. Pankista isä ja poika jatkaa kotiin. Minä voin nollata päivän kuorotreeneissä. Tunnen kuinka kasvolihakset on jumissa, laulaminen auttaa. Jalatkin on jumissa. Siihen ei auta kuin hieroja, mutta siihen ei löydy aikaa.

Töissä kymmenen tikkua on keräämättä laudalle. Juuri kun kuvittelen saaneeni kaiken kasaan, joku tulee ja polkaisee. Tikut lentävät korkeuksiin ja jälleen on kerättävä tikut kasaan. Pidän keräämisestä. Tykkään leikkiä salapoliisia, mutta toisinaan toivon, että Watsonit ympärilläni eivät olisi kekseliäitä Minionseja. Vai olenko minä se Minions?

Edellä kuvattu päivä on todellinen, mutta onneksi vain harvinaisempaa kiireisempi. Yksi päivä monien joukossa. Tällä hetkellä hiihdän sumussa, josta odotan pois pääsyä. Minun ei tarvitse etsiä pois pääsyä, koska tiedän tämän olevan väliaikainen tila. 
En puhu ruuhkavuosista, koska inhoan sitä sanaa. Minä menen pikajunalla, jonka vauhdissa ei maisemia edes huomaa vaan kaikki vain tapahtuu. Kaikki kuitenkin järjestyy. Kaikki tulee tapahtumaan tietyllä aikataululla ja tiettyyn päivämäärään mennessä pahin kiire on ohi. Arki normaaliutuu jossakin vaiheessa. 

Marraskuun 15. päivään mennessä on opinnäytetyöni kirjoitettu ja palautettu, Espanjan viimeinen kurssi suoritettu ja läpäisty, olen kirjoittannut työharjoitteluraporttini, olemme muuttaneet uuteen asuntoon, Ukkelille on selvinnyt uusi päiväkotipaikka, olemme olleet viikon lomalla Tsekissä ja minä olen vielä järjissäni.
  
Minä en hallitse tätä kaikkea, mutta minä yritän pysyä kyydissä. Siinä on salaisuus miten aion tämän syksyn kahlata läpi. En hallitse, muttta pärjään. Minimoin ylimääräisen, pyrin olemaan huolehtimasta sellaisesta mihin en voi vaikuttaa ja mitä tärkeintä: ajattelen positiivisesti.

Töissä työt pitää tehdä, mutta kotona voi ottaa rauhallisemmin. Uuden asunnon remontti ostetaan ja mielekkäimmän työvaiheen (tapetoinnin) teen joskus ensi vuonna (sitten, kun on aikaa). Olen laittanut #mammakuntoon2017 projektin tauolle ja palaan asiaan #mammakuntoon2018 hengessä takaisin. Itsestäni pyrin toki pitämään huolta, koska stressikautena (kuten nyt) on vitamiinien saanti turvattava tai muuten ei kestä kroppa eikä mieli.

Uskon sumun vielä hälvenevän, koska minun sumulla on takaraja. Teoillani huolehdin, että tulen saavuttamaan tavoitteet marraskuun alkuun mennessä. Siihen asti tulen unohtamaan asioita, kysymään vähintään viisi kertaa saman asian, elämään päiväkerrallaan, koska en ole varma missä päivässä mennään. Olen armollinen itselleni ja annan näin tapahtua. Kaikki tämä siksi, että minä pystyn tähän.

Tsemppiä muille sumussa hiihtäjille. Jossakin vaiheessa latu loppuu ja maaliviiva häämöttää. Sillä viivalla olemme kaikki voittajia 🏅 
Valoa tunnelin päässä...

maanantai 21. elokuuta 2017

Vihreitä helmiä - Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha










Tiedätkö tunteen, kun löydät jotain mikä on kaikkien nähtävillä, mutta itse löytää paikan ensi kertaa? Ensin tulee vau! -olo ja sitten ihmetys siitä miksi ei ole aiemmin tiennyt tällaisen paikan olemassaolosta.

Sunnuntai-aamuna pistäytyessäni kaverin luona huomasin lähellä hänen kotiaan ihastuttavan puiston.

Ensin näin pienen solisevan puronuoman kiemurtelevan kivien välissä ja alla sik-sak -lankkusillan ylittävän pienen pienen lammen. Ajattelin ottaa tästä kuvan Instagramiin, mutta etsiessäni sopivaa kuvakulmaa huomasin, että kuvaamani kohde oli nimeltään Pienen sinisen lohikäärmeen puutarha. Vähän kauempana saman tyylinen kyltti kertoi minun saapuvan Punaisen Fenix-linnun puutarhaan.

Puutarhan keskellä olevasta taulusta luin minun saapuneen Roihuvuoren japanilaistyyliseen puutarhaan. Roihuvuoren kirsikkapuupuisto oli jo ennestään tuttu, mutta tästä puutarhasta en ollut kuullutkaan.

Käytin hetken puutarhan ihasteluun ja sunnuntai-aamun auringon suodattuessa puiden latvuksista koin erittäin rauhoittavan hetken.

Koko viikko on ollut yhtä juoksua, joten tällaisen paikan löytäminen ja siellä viettämäni hetki oli erittäin antoisa kokemus.

Lähtiessäni pois puistosta, oli äiti lapsineen ihastelemassa Pienen sinisen lohikäärmeen puutarhaa. Uskon etenkin vesielementin olevan kutsuva perheen pienimmille. Todennäköisesti tulen käymään puistossa vielä Ukkelin kanssa, mutta kuinka saan hänet pysymään erossa kivipuutarhan houkutuksista pitää ratkaista ajankanssa.

Kulkualueita on rajoitettu tarkoituksella köysin ja toivottavasti kaikki muistaa kunnioittaa osaltaan paikan kauneutta ja vehreyttä.

torstai 17. elokuuta 2017

Sadepäivän leikit - voiko sateeseen sulaa?


Sateen ropina sadetakin huppuun. Märät heinänkorret kumpparien ympärillä. Hapekas ilma keskellä metsää. Kastuneiden kivien ihastelua ja puron tekoja. Sitä on meidän sadepäiväleikit.

Ehkä joku päivä. Vaaleanpunaisissa höttöunelmissani. 

Minusta on tullut hattaraa, sokeria joka sulaa sateessa. En ole kykeneväinen ulkoiluun sadesäällä.

Sade kastelee. Kun kastuu tulee kylmä ja kuka nyt kylmissään haluaa olla? Sadetakki ei hengitä. Kun tuntee paikallaan seistessä hien valuvan pitkin selkää pitkähihaisen paidan alla ei sekään mieltä ylennä. 

Vai onko minulla vain väärät varusteet, koska sade ei lapsia haittaa. Toisaalta lapset menee järveenkin, johon en varpaallakaan koskisi tai ui keväällä sadevesikorvossa ennen kuin lumet on edes sulanut. Tai niin minä aikoinaan tein.

Mutta missä vaiheessa minusta tuli mukavuuden haluinen?

Poikani ensimmäisenä päiväkotiharjoittelupäivänä (<-Onko tuo muka yhdyssana?!!) satoi Helsingissä vähemmän kuin edellisenä päivän, mutta silti vettä tuli paljon. Sen tunnin mitä hän päiväkodilla oli, viettivät he ajan ulkona kaatosateessa. Puettuna kumppareihin, kurahaalareihin ja sadetakkiin Ukkeli sai ensikosketuksen sadeleikkeihin. Rapaisena, hiekkaa suupielistä valuen (sitä on ennenkin syöty, mutta maistuu edelleen) ei hän kertaakaan valittanut kuumuutta, kylmää tai märkää. Hänellä oli hauskaa!

Ukkelilta on jäänyt sadepäiväleikit ulkona kokematta, koska olen sadepäivisin keskittänyt aktiviteettimme sisätiloihin. Jos hermo ei kestä aika ei kulu kotona, voi lähteä käymään esim. Sisäleikkipuistossa, joita ainakin pääkaupunkiseudulla on useampi.

Olen suosinut tähän asti ilmaisia kohteita, kuten kirjasto ja kaupat, mutta pikku hiljaa taaperon mielenkiinto ei riitä vaunuissa istumiseen vaan tuolloin tarvitaan ääntä ja actionia. Olemme joskus ajaneet lähijunalla lentokentälle ja katsoneet mitä sieltä löytyy. Jos ilma on kirkastunut, on voinut mennä kattotasanteelle katsomaan lentokoneita.

Odotamme vielä tulevia sadepäiviä, jotta pääsemme kokemaan sadepäivän leikkejä. Kunhan Ukkeli tuosta vielä kasvaa on meillä edessä varmasti monta mukavaa leikkihetkeä. Silloin me myös menemme metsään haistelemaan hapekasta ilmaa, koska se tuoksuu aivan erityiseltä.

Mitkä on sinut vinkit sadepäivälle, jotta osaan varautua paremmin tulevaan?

Tämä postaus on Mammalandian yhteistyöpostaus, jossa joka kuukausi Mammalandian bloggaajat kirjoittaa yhdestä yhteisestä aiheesta.
Mammalandian sivulta löydät kaikki yhteistyöpostaukset.

Tässä linkit tämän vuoden aiempiin yhteistyöpostauksiini:

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Mini Marathon 2017 - Rusinan voimalla mitali kaulaan



Lauantaiaamuna 12. elokuuta koettiin Eläintarhan kentän ja Telia 5G - areenan välillä suurta urheilujuhlan tuntua, kun Helsingissä juostiin/käveltiin/kannettiin noin 1 km pituinen Chiquita Marathon eli Mini Marathon. Lähtöryhmät oli 2012 ja sen jälkeen syntyneistä aina 2005 syntyneisiin.

Haastatteluryhmämme tavoitti ensimmäisessä lähtöryhmässä klo 10 matkaan lähteneen reippaan Suomi-verkkareihin sonnustautuneen nuoren miehen, jolle Mini marathoni oli ensimmäinen. Alle kaksi vuotiaalta juoksijalupaukselta liikeni hetki haastattelulle ennen syöksymistä seuraavaan kävyn perään.
Paikalla oli tapahtumasponsorin maskotti. Maskottiin ei uskaltanut tehdä liian läheistä tuttavuutta

Alkulämmittelyyn kuului kentän tamppaus

Haastattelija (H): Noh, ensimmäinen juoksu juostu. Mitenkäs se omasta mielestä meni?
Juoksija (J): En nyt tiedä, kun en ole ennen tämmöiseen osallistunut.

H: Ha-ha-ha (väkinäistä naurua). Aivan, vaikeahan se silloin arvioida. Miten lähtö meni?
J: Lähtö tuli nopeasti. En edes tajunut mitä pitäisi tehdä. Ekaksi siinä jorattiin huolettomasti ja sitten huoltojoukot tuuppivat minua eteenpäin. Kun ympärillä ihmiset alkoi juoksea, niin eihän siinä voinut itsekään muuta kuin lähteä liikkeelle. Välittömästi kyllä palautetta annoin huoltojoukoille, koska mitään puhetta ei ollut valokuvaajista. Paparazzit piirittivät minut radan reunalta ja askeleet meni aivan sekaisin. Siinä vaiheessa vauhti hieman hidastui, mutta pian pääsin taas vauhtiin.

H: Onneksi pääsit jälleen matkaan. Miltä reitti tuntui? Ehtikö matkan varrella katsomaan maisemia?
J: Reitti oli suhteellisen vaativa ja vaihteleva, kun oli ainakin kolme ylämäkeä.  Hiekkapätkä oli haastava, kun olisi pitänyt kiviä tutkia tarkemmin eikä minun annettu sitä tehdä. Asfaltti tuntui tahmealta ja useamman kerran piti tukea tiestä ottaa. Huoltojoukot olivat onneksi välittömässä läheisyydessä ja matka jatkui iloisinmielin. Myönnetään tosin, että kyllä siinä rusinarasian voimalla loppuun asti puskettiin. Välillä olin ehkä hieman turhan itsevarma ja osan matkaa kävelin takaperin. Mutta yleisö rakasti minua! Kyllähän se mitali kruunasi koitoksen. Paitsi, että sitä ei voinnut syödä.

H: Aivan, aivan. Aika hurmuri kyllä olet. Mutta mitenkäs tällaiselle matkalle valmistaudutaan?
J: Ollaan tehty muutamia pienempiä lenkkejä tässä edellisviikolla. Isi olisi ostanut uudet kengät, mutta niitä ei olisi ehtinyt sisäänajaa. Lepo, nesteytys ja ravitsemus. Niillä ollaan menty ja mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Eilen päiväunet jäi lyhyeksi, kun piti harjoitella päiväkodissa nukkumista. Hieman haastavaa kesken harjoittelukauden siirtyä joukkuelajiin, kun on kuitenkin tottunut yksilösuorituksiin. Yöunet vedin sitten hieman pitkäksi, joten levätty on. Aamupalaksi nautittiin marjoja sekä kauramuroja. Tästä kun pääsen, niin kotona odottaa pasta-annos. Hiilarit balanssiin, tiedäthän sinä.

H: Kuulostaa hyvältä. Mitenkäs ensi vuosi, joko toukokuun Mini Marathoni siintää mielessä?
J: Kyllähän tämä kausi on kohta taputeltu. Huomenna otetaan palauttavapäivä ja katsotaan sitten maanantaina miltä se ensi vuosi näyttää. Ja vieläkö tässä uraa jatketaan. Ensi vuotta voisi ajatella, jos äiti ja isi maksaa osallistumismaksun.

H: Mitä terveisiä haluaisit lähettää järjestäjille?
J: Juoksupaidoista voisi löytyä pienempiäkin kokoja. Huoltojoukot veti solmun paidan kulmaan, koska helma oli liian pitkä. En tiedä vaikuttiko solmu kuinka paljon loppuaikaan, joka siis oli 22 min 36 sekuntia. Kengässäkin taisi olla hiekkaa eilisen hiekkalaatikkoleikin jäljiltä. Maalissa tarjottu banaani, makuvesi, rusina ja keksi kyllä oli ihan jees näin rankan koitoksen jälkeen. Tuli vaan syötyä jo ennen lähtöä ne saadut pastillit, niin ei ollut sitten mitään aterioinnin jälkeen.

H: Kiitoksia haastattelusta ja onnea tuleviin kisoihin.
K: Kiidos, nyt pitää mennä nukkumaan. Päiväuniaika on jo ylitetty.
Maalisuora häämötti, mutta kierrätykseen taipuvainen kilpailija ehti kerätä roskat matkan varrelta talteen

Mitali kaulassa!


keskiviikko 9. elokuuta 2017

kohti päiväkotiarkea - harjoitteluviikot


Meilläkin ollaan ottamassa askel kohti päiväkotiarkea. Ukkelin päiväkotitaival lähtee käyntiin yksityisessä päiväkodissa ensi viikon maanantaina, mutta jo tämän ja viime viikon olemme totutelleet päiväkodin tavoille.

Viikko sitten keskiviikona oli ensimmäinen tutustumispäivä. Ohjeistukseksi oltiin saatu, että tulette klo 9.45 pihalle. Keskiviikkona vettä tuli taivaan täydeltä ja itse katselin harmaata taivasta työpaikan ikkunasta.

Mies käytti Ukkelia päiväkodilla ja keskenään viestiteltiin, että "ei kai ne ulos mene tällaisella säällä". Oikeasti sitä vettä tuli PALJON! Onneksi sadevaatetus oli päällä, koska niin siellä oli alle kolmevuotiaiden ryhmä leikkinyt innoissaan pihalla. Siinä ei siis "pikkusateet" pidätellyt.

Ukkelille tällainen sadeleikkikokemus oli ensimmäinen, koska minä olen sokerista ja aina ollaan keksitty muuta tekemistä sadepäiviin. Eli heti kannatti päiväkotiin meneminen 😃.

Päivittäin ollaan käyty noin tunnin verran kerrallaan tutustumassa tapoihin, leikkikavereihin ja taloon. Vuorotellen on oltu sisällä ja ulkona. Koska virallinen aloitus on vasta ensi maanantaina, on Ukkeli ollut meidän valvovan silmän alla ja vastuulla.

Tällä viikolla edessä on vielä ruokailu- ja lepohetkiharjoittelu. Ainakin toistaiseksi Ukkeli on lähtenyt leikkeihin mukaan, mutta katsotaan miten käy, kun äiti ja/tai isä ei olekaan lähellä. Ukkeli on kyllä yleensä niin reipas, että en usko tässä tulevan mitään ongelmaa. Katsotaan mikä on sitten totuus muutaman viikon päästä.

Ensi viikolla mies on vielä kesälomalla, joten pääsemme ensimmäisen virallisen viikon vielä hoitamaan kevennetysti. Ensi viikolla nähdäänkin sitten miten hyvin äiti saa lapsen liikenteeseen ja päiväkodille ennen aamupuuroaikaa.

Harjoitteluaika on erittäin hyödyllinen. Ajatuksena voi tuntua turhauttavalta, että harjoittelu aikaa ei ole kuin tunnin päivässä, mutta se on juuri sopiva määrä. Olemme päässeet sisäistämään annettuja ohjeita, tutustumaan henkilökuntaan ja lapsiin, saanneet tietoa tipottain eikä kerta oksennuksena, josta ei muista kuin kokkareet. Olemme saanneet käyttöömme "kellokortit", joilla kuitataan lapsi tuoduksi ja noudetuksi, kuulleet nettijärjestelmästä, päivittäisestä palautekäytännöstä ja siitä mitä päiväkodille pitää tuoda.

Totta kai asiat voisi kertoa paperilla, mutta tämän puolentoista viikon aikana luodaan jo vuorovaikutus perheen ja päiväkodin kesken. On myös helppo kysyä seuraavana päivänä asioita, jos tulee jotakin mieleen.

Itselläni ei ole ollut mitenkään huolestunut olo päiväkodin aloitukseen liittyen, mutta jos jotakin on ollut, on nekin tunteet haihtuneet, kun on saannut tietoa. Tällä viikolla olen itse päässyt mukaan harjoittelukäynteihin ja maanantai-aamun lapsen hoitoon jättäminen ei huolestuta enää senkään vertaan.

Minulla on tapa elää mielessäni tulevia tilanteita ja luoda sen perustella kysymyksiä (ja turhaa stressiä). Päiväkotiin menossa olen esim. miettinyt, mistä ovesta aamulla mennään sisään, mihin jätetään vaatteet ja millainen ihminen on lastani vastaanottamassa. Nyt olen saannut vastaukset näihin kysymyksiin ja mielessäni päiväkotiin meno hoituu vaivatta ja Ukkeli jää iloisesti hoitajan huomaan leikkimään uusien kavereiden kanssa ennen aamupuuroa. Toivottavasti näin myös tapahtuu :)