tiistai 3. tammikuuta 2017

HBO Nordic: Taboo - Miksi juuri Tom Hardy?

Kuva IMDb

HBO Nordic hellii jälleen katsojiaan. Tai ainakin minua. 7. tammikuuta alkava Taboo on 8 osainen minisarja, joka sijoittuu 1800-luvun Britanniaan sekä Afrikkaan. Trailerin perusteella luvassa on laadukas sarja, jota tähdittää useat tunnetut näyttelijät kuten Tom Hardy, Oona Chaplin ja Jonathan Pryce. Sarjan takapiruna toimii mm. Ridley Scott, joten uskon, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tulen valvomaan yli puolen yön ja katson ensimmäisen jakson välittömästi julkaisemisen jälkeen.

Vahvasti epäilen,että sarjan mainos olisi jäänyt minulta huomaamatta, ellei siinä olisi ollut taikasana "Tom Hardy". Minulla on todella huono nimimuisti, mutta kun Mad Max: Fury Road ilmestyi ja näin pääosan esittäjien nimet (Hardy + Charlize Theron) olin välittömästi sitä mieltä, että elokuva on hyvä, koska siinä on Tom Hardy. Enkä ole mielipidettäni muuttanut. 2015 elokuvateatteriin tuli Legend ja halusin käydä katsomassa sen, koska pääosaa esitti, niin, Tom Hardy. Mr. Hardyn läpimurto leffa oli Inception (jos IMDb'tä on uskominen), mutta ennen vuonna 2010 tehtyä elokuvaa, Tom oli ehtinyt luoda nimeä hyvinkin monipuolisissa tuotannoissa. Listaa kun katsoo, selviää myös miksi nimi minusta kuulosti kovin tutulta Mad Maxin aikaan. Elokuvista ja sarjoista löytyy useampi, joka on tullut katsottua kuten Batman leffoista Yön Ritarin paluu. Ulkonäöllisistä seikoista Tom Hardya en ihaile, vaan täysin hänen rooleistaan. Ennen Mad Maxia en  muistanut, miltä tyyppi näyttää vaikka nimi oli tuttu. Eikä leffan aikana se jäi toissijaiseksi asiaksi :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!