maanantai 30. tammikuuta 2017

Mammalandian yhteistyöpostaus: Esittelyssä perheemme



Aloitin tammikuussa yhteisöbloggaajana Mammalandiassa. Kerran kuukaudessa kirjoittelemme annetusta aiheesta ja tässä kuussa aiheena on perheen esittely. Vaikka aihe on helppo ja erittäin lähellä sydäntä, on minulla tällä hetkellä olo kuin ala-asteella, kun piti kirjoittaa aine omasta perheestä. Tiedättehän: Minun perheeseen kuuluu äiti, isä ja poika. Meillä on myös kissa, joka on karvainen. Kovin syvällisesti en lähde meitä nyt ruotimaan, mutta tässä jotakin pientä mitä en vielä ole blogissani ehtinyt (ehkä) kertomaan.

Eli perheessämme on lisäkseni mieheni ja poikamme, sekä kissa. Olemme mieheni kanssa syntyneet -70 luvun loppupuolella ja kumpikin on kotoisin Pohjois-Savosta. Vaikka ikäeroa meillä ei ole kuin pari vuotta, emme vielä kotiseudulla tunteneet toisiamme. Tiemme kohtasi erään hellepäivän iltana 2000-luvun alussa Ilosaarirockissa, Joensuussa. Siitä lähtien olemme yhtä pitäneet. Tavatessamme asuin jo Helsingissä ja mies työskenteli ja viimeisteli opintojaan Savon suunnassa. Kolme vuotta pidimme yllä kaukosuhdetta, johon tosin kuului päivittäinen yhteydenpito ja näkeminen lähes joka viikonloppu. Samaan aikaan opiskelin töiden ohessa iltakoulussa verhoilijaksi, joten se kolme vuotta meni todella nopeasti. Lopulta mieheni muutti myös Helsinkiin. Asuimme aluksi omistamassani yksiössä ja muutimme sitten vuokralle hieman isompaan. Naimisiin mentiin kotiseutupaikkakunnalla 2009. Oma asunto ja Kissa hankittiin 2010. Muutama vuosi vierähti kera karvaisen lapsen ja lopulta lokakuussa 2015 perhe kasvoi yhdellä Ukkelin saapuessa valaisemaan elämäämme.

Vanhempina olemme rauhallisia ja samoilla linjoilla siitä miten haluamme lapsemme kasvattaa. Perheenä pyrimme tekemään asioita yhdessä, mutta esimerkiksi tällä hetkellä opiskeluni rajoittaa yhteistä aikaa. Opiskeluni on tosin suonnut isälle ja pojalle sellaista yhteistä aikaa, mitä välttämättä ei olisi ollut, jos olisin joka iltakotona (ja kertomassa miten asiat pitää tehdä, koska äiti tietää :) ). Olen myös erittäin kiitollinen miehelleni, että hän on luopunut harrastuksistaan kouluni vuoksi. Ukkelin maailmaantulo laittoi maailmamme uusiksi, mutta se ei ole aiheuttanut ongelmia suhteessamme. Pikkumies on tuonnut elämäämme niin paljon iloa ja onnea, että en koskaan olisi osannut kuvitella sellaista kokevani. Perheeni on pieni, mutta se on minun oma 💗



Mammalandian bloggaajien tarinoista pysyt mukana tykkäämällä Mammalandian facebook -sivusta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!