keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Pikapyrähdys Hop-Lopiin


Parhaat - ja toisinaan huonoimmat - ideat syntyy ilman suurempaa miettimistä. Lauantaiaamuna keksin, että tänään lähdetään käymään Hop-Lopissa. Muistin nähneeni Jumbon lähellä yhden ja pienellä googlettelulla selvisikin, että kyseessä on Hop-Lop Vantaa. Kyseessä on Suomen ensimmäinen Hop-Lop, joka oli remontoitu vasta muutama kuukausi sitten.

Ajatus, että Ukkeli pääsee riehumaan sielunsa kyllyydestä oli erinomainen. Ajoitus meni vaan täysin pieleen. Lähdön hetkellä jo tiesin meidän aikataulun kusahtaneen siinä paikassa. Tänään tulisi poikkeus normaalirutiineihin ja se vaikuttaisi sitten myös päiväuniin. Vaikka ajoitus oli tuhoon tuomittu, etenin suunnitelman mukaisesti enkä enää perääntynyt. Löysin perille helposti ja sisällä oli kiva hulina päällä. Olen yleensä jopa ylpeä, että poikani ei ole ujo, mutta tilanteessa, jossa poika huitelee jo ensimmäisen liukumäen kohdalla, kun yritän saada vaatteita päältäni, olisin kaivannut hieman ujompaa vesseliä. Neljä kertaa kävin juoksemassa Ukkelin kiinni, koska olisi muuten hävinnyt näkyvistä. Maanittelevat kutsuhuudot ei auttanut, kun Ukkeli laittoi jalkaa toisen eteen minkä pienistä kintuistaan vaan pääsi. Lopulta, kun sain riisuttua ulkovaatteeni, ja pidettyä Ukkelin vieressä/sylissä sen viisi sekuntia, huomasin, että minulla ei ollut lainkaan kolikoita lukollista kaappia varten. Sisäänpääsymaksun yhteydessä sai ostettua poletteja, jotka kävi kaappiin, mutta myös peleihin / autorataan.


Sukellus!


Jotta Ukkeli pääsi tutustumaan ympäristöön, aloitimme pienten leikkialuuelta. Kiipeileminen ei lähtenyt käyntiin, mutta pallomeri kiinnosti ja Ukkeli sukelsikin sinne pääedellä. Pallomeri oli entuudestaan tuttu ainakin Ruotsin laivalta itsenäisyyspäivän aikaan. Hop-Lopin pienten allas  oli tosin syvempi Silja-Linen vastaava. Ukkeli istui kaulaa myöten palloissa,  mutta näytti nauttivan tilanteesta. Yritin houkutella Ukkelia seikkailemaan pienten alueen esterakäytävään, mutta pallot oli mielenkiitoisempia. Ukkeli tosin huomasi jotain paljon palloja kiinnostavampaa. Vierestä seurasin, kun Ukkeli kömpi ylös pallojen keskeltä ja otti pikapyrähdyksen donitsiliukuun. Siis siihen liukumäkeen, jota lasketaan erityisillä alustoilla. Ukkeli nousi jo "portaita" kohti huippua, kun minä vielä valitsin meille sopivaa donitsia. Muutamat kanssa leikkijät päästettiin ohi, mutta niin vain Ukkeli nousi sinnikkäästi portaat ylös ilman mitään apuja. Istutin meidät kummankin samaan donitsiin ja sitten mentiin. Vauhti oli juuri sopiva ja liuku tarpeeksi pitkä. Ukkelillekin vauhti kelpasi, koska välittämästi aloitti uuden nousun mäen harjalle. Kolmannen nousukerran kohdalla päätin, että mennäänpäs katsomaan mitä muuta paikalta löytyy (Oli jo hiki!).


Seuraavana kokeilussa oli trampoliini.  Trampoliini oli hieman outo paikka ja Ukkeli päätti turvautua istumiseen. Pomputtelin hieman pohjaa ja Ukkeli pääsi rytmiin mukaan, mutta ei puhettakaan, että omilla jaloilla oli seissyt. Aikamme trampoliinilla oltuamme, annoin tilaa lähes Ukkelin ikäiselle tytölle äitinsä kanssa. Tyttö olikin vanha tekijä trampoliinilla ja välittömästi polvet otti rytmiä vastaan, niin kuin kuuluukin. Siinä katsottiin ja taisi Ukkelikin keksiä mitä tuolla ihmeellisellä joustavalla lattialla pitäisi tehdä, koska välttämättä halusi takaisin matolle ja hienosti homma alkoikin sujumaan.

Normaali ruoka-aikamme oli mennyt jo ohi, ja hieman kauhistellen seurasin ajan kulumista. Vielä näytti virtaa Ukkelissa löytyvän, joten lähdimme katsomaan alueen tarjontaa. Seikkailulabyrinttiin ei Ukkeli yksin rohjennut, mutta äidin sylissä oli hyvä haasteet kohdata. Peililabyrintti oli hauska, etenkin kun peilit jousti niihinkämmenellä lyödessä. Ravintolan puolelle Ukkelin kurvatessa olin aivan varma, että nyt taitaa tulla meilläkin lähtö syömään. Ruoka maistuu meidän pikku-miehelle, vaikka koon perusteella sitä ei välttämättä osaisi päätellä. Ukkelin säntäillessä ja tutkiessa paikkoja, tein havainnon, että Hop-Lop on todella suosittu syntympäiväjuhlien viettopaikka. Valmiiksi lastatussa kärryssä oli toistakymmentä "täällä juhlii..." lappua odottamassa tulevia juhlijoitaan. Ymmärrän hyvin, minkä vuoksi Hop-Lop ja muut synttäripaikkaa tarjoavat ovat suosittuja: Aktiviteetti ja tarjoilut yhdessä paikkaa ilman suurempaa vaivaa. Tokihan palvelut on sitten laskutettu sen mukaisesti, mutta ei se aivan halpaa ole järkätä juhlia kotonakaan. Meidän seuraavat synttärit taidetaan kuitenkin viettää ihan vielä kotona.


Kun olimme seikkailleet Hop-Lopissa tunnin, päätin, että nyt meidän pitää vain lähteä. Tunti oli mennyt aivan liian nopeasti ja vielä oltaisiin helposti oltu vielä tunti toinenkin, mutta ruoka ja uni oli tähän aikaan tärkeämpää kuin leikkiminen. Ennen lähtöä kävimme käyttämässä poletin autorataan. Pääsin ajamaan, koska kyseessä oli sähköauto, jolla vauhtia säädeltiin poljinta painaen. Yhdellä poletilla pääsi kolme kierrosta ympäri rataa, joka sisälsi sinivalotunnelin. Autoilun jälkeen puettiin ja lähdettiin kotiin. Ukkeli nukahti välittömästi autoon päästyään. Autossa nukkuminen tarkoitti sitä, että päikkäreitä sai houkutella tänään pidempään. Kotona vaihdettiin vaippa,syötiin ja mentiin päikkäreille.  Mutta mitäs pieni yliväsynyt pakkaus tekee? Ei missään nimessä nukahda! Normaalisti helposti sänkyyn nukahtava Ukkeli piti lopulta käydä silittämässä uneen. 2,5h päikkäreiden jälkeen kävin avaamassa huoneen oven, että ei ihan koko iltapäivä mennyt nukkumiseksi. Suurempia herättämisiä ei tarvinnutkaan, vaan durasel pupun akut oli tarpeeksi latautuneet ja meno jatkui. Hyvähän se on levänneenä taas riehua.

Missä käytiin: HOP-LOP Vantaa, Vantaanportin Retail Park, Antaksentie 4, Vantaa
- 1-2 vuotiaat, 10e lippu / yli 3-vuotiaat 16e (Aikuiset 0€)
- Poletit 1€/kpl -> pelejä, autolla ajo, lokerikot
- Ruokailu: Kahvilaravintola. Ruoka-annokset 5,90€ - 8,90€; Pikaruoka 7,90€-23,90€; Salaatti 6,90€-8,90€ + muita vaihtoehtoja. Ei omia eväitä. Vesipullo ja vauvojen ruoka on sallittu.
- Uudistettuna avautunut 1.10.2016
- Ukkelin suosikit tällä kertaa: Pallomeri, Donitsiliuku, Peililabyrintti, Palikoista rakennettu linnoitus, autot (uskoisin)
- Mennään uudelleen koko perheen voimin ja varataan aikaa huomatavasti paremmin.

Meillä oli todellakin vain pikainen pyrähdys, joten paljon jäi vielä kokematta. Onko suositella jotakin mikä jäi meiltä näkemättä/kokematta? Mitä on hyvä muistaa kun seuraavan kerran mennään Hoplopiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!