sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Mehujehu - kova retkikaveri


Tämä postaus on tehty yhteistyössä lastentarvike nettikauppa Emmastiinan ja Mammalandian kanssa tuotetta vastaan.

Olen viime päivinä useastikin törmännyt Niksi-Pirkan "räiskymätön pillimehu" -niksiin. Toimii varmasti vanhemmalla lapsella, mutta itse tutustuin tuotteeseen, joka tulee kulkemaan retkillämme seuraavat 10 vuotta jonkin aikaa.

Ukkeli on 1,5 vuotias ja hän a) ei tunne voimiaan b) haluaa kokeilla (vaihe joka säilyy miehillä lopunikää?) c) ei usko mitä sanotaan ja d) tekee mitä lystää. Etenkin ruoka ja juomat vaativat lähes päivittäin tarkempaa tutkimista. Mehujehun olen todennut olevan erinomainen kumppani rajoittamaan turhaa sottaamista. Liikkuessa kodin ulkopuolella ja ajomatkoilla mehujehu huolehtii, että pieni käsi ei purista purkin sisältöä syliinsä. Pillikin pysyy purkissa hetken pidempään, eikä pääse purkista "karkaamaan".

Mehujehu on Suomalaista designia ja tämä tuli havaittua Berliinin reissullamme, koska täydennyspurkkeja ei löytynytkään niin helpolla.  Lähtiessä otimme matkaan hätävaraksi koteloon mahtuvia maito- ja smoothiepurkkeja. Välipalasmoothie oli helppo antaa Ukkelille hänen istuessaan rattaissa, eikä meidän tarvinnut vahtia tai kädestä pitäen syöttää. Kova käyttöpurkki estää purkin puristelun ja pilli pysyy kiinni pillikiinikkeessä. Mehujehu ei vie hoitolaukussa tilaa pillimaitopurkkia enempää, koska purkin saa kuljetettua käyttökotelon sisällä.

Kun Berliinissä reissuun varatut eväät oli syöty, emme onnistuneet löytämään käyttökoteloon sopivia purkkeja täydennykseksi. Montaa kokoa oli tarjolla, mutta ei sitä mitä etsittiin. Todennäköisesti katsoimme vääriltä osastoilta tai väärästä kaupasta, koska lentokentän kahvilassa kauramaitojuoma oli tässä purkkimallissa.

Vaikka mehujehu on ollut käytössämme vasta huhtikuun alusta, on se tullut testattua (ja hyväksi todettua) useamman kerran. Mehujehu toimii lentokoneessa, jääkiekko-ottelussa, hotellin sohvalla/sängyllä, kotona ja autossa. Jopa karkuun juostessa. Viimeisin testaus tapahtui tällä viikolla, kun Ukkeli nautiskeli smoothien jylhässä yksinäisyydessään auton takapenkillä. Turvaistuimen ollessa selkämenosuuntaan ei ollut tietoakaan mitä smoothien kanssa tapahtuu ja paljonko tavaraa on suussa/vaatteilla/penkillä. Ilokseni purkki oli tyhjä + pilli paikallaan (imupää hyvin pureskeltuna) + Ukkeli kuiva = eväs oli mennyt sinne minne kuuluikin.

Kehumatta paras, mutta mehujehusta on tullut meidän luottoretkikaveri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!