tiistai 18. huhtikuuta 2017

Shoppailua ja kävelyä - 3 yötä Berliinissä taaperon kanssa


Keväinen Berliini itsessään on kokemus kolean kotimaan jälkeen. Tiergarten-puisto tarjoaa kävelijälle mielyttävän tuulahduksen Bikini Berlinin kauppojen vastapainoksi.

Olimme 4 päivän reissussa ja matka Berliiniin ja 1. päivän tekemiset on luettavissa aiemmista postauksista.

3. päivä - Bikini Berlin, Tiergarten ja Brandenburgin portti


Aivan kuten edellisenäkin päivänä, lähdimme liikenteeseen hyvissä ajoin. Suunnittelimme pysyvämme ensisijaisesti hotellin alueella (Zoon aseman läheisyydessä) katsellen kauppoja ja mitä alue tarjoaisikaan.

Ensimmäiseksi menimme Bikini Berlin kauppakeskukseen jonka ohi olimme ehtineet kävellä jo monta kertaa, mutta vasta nyt pääsimme sisälle asti. Kaupat aukeavat yleensä vasta klo 10, joten liikkeet eivät olleet auki meidän kulkiessa halki kauppakeskuksen. Saimme rauhassa harrastaa ikkunaostoksia, käydä hakemassa evästä ruokakaupasta ja kävimme ottamassa perhepotretin valokuvauskoneessa. Passikuvan kokoisia kuvia sai 2 €:lla neljä kappaletta, joten saimme edullisen ja hauskan muiston mukaamme.

Aluksi haahuilimme Ernst-Reuter-Platzille, mutta käännyimme takaisin ja palasimme Zoon alueelle. Ernst-Reutee-Platzilta alkaa Strasse des 17. Juni, joka on suora maantie halki Tiergartenin aina Brandenburgin portille asti.

Tässä vaiheessa aloitimme "shoppailukierroksemme". Tosin mitään ei tullut ostettua, mutta liikkeissä käytiin pyörimässä. Mieheni halusi käydä Breitscheidplatz- aukiolla sijaitsevan Europa-Centerin yläkerrassa olevassa levykaupassa. Hänen vieraillessa liikkeessä, jäimme Ukkelin kanssa ihastelemaan Europa-Centerin alakerrassa olevaa puputarhaa, joka oli esillä pääsiäisen kunniaksi. Päivän aikana kävimme ihastelemassa "puu-puja" useamman kerran. (Ukkeli oppi sanomaan pupu).


Europa-Centerin jälkeen kiertelimme parit urheiluvaateliikkeet ja lopulta tiemme vei jälleen Bikini Berliniin, jossa kävin Promobo liikkeessä. Siellä on myynnissä pienempien yrittäjien ja taiteilijoiden töitä ja tavaroita. Kaupast löytyi kotiin viemiseksi parit taulut, posliiniset ovennupit ja "Make Unicorns Great Again" -seinäkoriste. Eräästä Bikini Berlinin pop up boxista eli lähinnä kanahäkkiä muistuttavasta liikkeestä ostin Ukkelille T-paidan. Päiväruoka oli käyty syömässä vähän aiemmin Dean & David ravintolassa, joten ostimme hieman picnic eväitä ja suuntasimme kulkumme Tiergatenin puistoon. Ukkeli päätti vuorostaan vierailla untenmailla ja häneltä jäi näkemättä ne muutamat eläintarhan elikot, jotka oli mahdollista bongata aidan läpi, kun kuljimme Landwehrkanaalin vieressä menevää Drakestrassea pitkin syvemmälle puistoon.

Parin eläintarhan eläimen lisäksi saimme "nauttia" Tiergatenin luonnosta parin nudistin muodossa. Myös pummi oli herännyt talviunilta. Hänelle kelpasi suklaa, kun meillä ei ollut hänelle tupakkaa tarjota. Kaksijalkaisista lajitovereista huolimatta nautimme puiston tunnelmasta Ukkelin nukkuessa.

Ukkelin herättyä päätimme käväistä Berliinin voitonpylväällä eli Siegessäule'n luona. Voitonpylvästä ympäröi Grosser Stern -liikenneympyrä, mutta Strasse des 17. Juni'lta on alikulkukäytävät liikenneympyrän keskelle. Paikkaa ei ole suunniteltu liikuntarajoitteisille eli kannoimme matkarattaat portaat alas ja ylös. Korkeanpaikan kammoinen mieheni halusi käydä tornissa, mutta koska rattaita ei voinnut jättää mihinkään jäin Ukkelin kanssa odottamaan ulkopuolelle. Ratkaisu oli hyvä, koska portaat ylös oli kuulema ahtaat ja samoja portaita käytetiin kulkiessa kumpaankiin suuntaan.

Voitonpylväältä jatkoimme Strasse des 17. Juni'a pitkin kohti Brandenburgin porttia. Ennen portille pääsyä päätimme pysähtyä yhteen Tiergarten puistossa olevista leikkipuistoista. Leikkipuistopysähdys oli ensimmäinen koko reissulla jo sen vuoksi, että emme olleet aiemmin nähneet leikkipuistoja (joko olimme sokeita tai sitten ne oli niin hyvässä jemmassa) tai näkemämme puisto oli sen verran kivikkoinen ja karu, että emme haluneet Ukkelia sinne päästää. Tämäkin puisto oli hieman isommille tarkoitettu, mutta jo se, että Ukkeli pääsi hieman juoksentelemaan ympäriinsä oli hänelle mieleen.

Brandenburgin portti on yksinkertaisuudessaan vaikuttava näky, eikä toki voi unohtaa sen historiallista merkitystä. Huhtikuun alussa paikalla kierteli turisteja kameroineen ja hevosvaunut odottivat rauhallisesti matkustajiaan. Kiesit hevosineen oli hieno näky ja Ukkeli sai päivän toisen eläinannoksensa niitä ihastellessa.

Päivä oli kääntynyt iltapäivän puolella ja koska illalla oli jälleen miehelleni varattu oma-aika sm-liigan seurassa hyppäsimme linja-autoon. Linja 100 vei meidät Zoon asemalle. Kävimme iltaruoalla Europe-Centerin saksalaisessa ravintolassa, jossa possu-nauta-kana-makkara -annokseni edusti sitä perinteisempää saksalaista ruokavaliota. Mies söi lihamureketta perunamuussilla jakaen annoksensa Ukkelin kanssa.

Kun mies lähti hotellille katsomaan peliä, kävin Ukkelin kanssa vielä kerran Bikini Berlinissä. Kiertelimme kakkoskerroksen liikkeet, joista löytyi myös Artek. Ennen hotellille lähtöä kävimme askartelemassa origami-kukan osana Mademoiselle Mauricen "When the Sky Meets The Earth -taideinstallaatiota.

Matkalla /Matkan jälkeen opittua:
Berliinistä löytyy hyviä terveellisiä ruokavaihtoehtoja tarjoavia ravintoloita. Jatketusta viikonlopusta saa helposti terveysreissun, kun unohtaa oluen ja makkarat (jotka kuuluvat osana saksalaista ruokakulttuuria) ja keskittyy lähes joka kulmalla löytyviin smoothie, raakaruoka,lähiruoka, orgaaninen, luomu, yms. tarjontaan. Siihen päälle 8 tuntia kävelyä ja vettä reippaasti.

Perus linja-autolinjat on edullinen ja helppo vaihtoehto turistibusseille. Esim. linjat 100 ja 200 kulkee monien kuuluisien nähtävyyksien kautta. Linjalla 100 kulki myös kaksikerroksinen bussi.

Europa-Centerin sisältä löytyy "The Clock of Flowing time"eli kello, jossa kellotaulun virkaa ajaa putkisto, jossa kulkee alati virtaava neste. Nesteet kertyy tunteja ja minuutteja kuvastaviin sammioihin, joten aika on luettavissa minutilleen. Kello "tyhjenee" kaksi kertaa päivässä aina sen tullessa yksi (eli joko klo 13 tai 1). Osuimme paikalle vaille yksi ja kellon tyhjentyminen näytti kyllä hauskalta.



Jäljellä Berliinin seikkailustamme on enää kotiinpaluupäivä, joten vielä kerran palaan Berliiniin seuraavassas postauksessa. Viimeisenä päivänä ehdimme käymään mm. Berliinin eläintarjan Aquariumissa.

Lue myös nämä (edit 23.4.2017):
Valmistelut ennen Berliiniä
1. päivä: Matkalla Berliiniin
2. päivä: Berliiniä ympäri
4.päivä: Viimeistä päivää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!