torstai 31. elokuuta 2017

Harmaan hiuksen nousu ja tuho






Terhakas yksinäinen soturi. Siinä se tuijotti minua peilistä hailakkana, värittömänä muistona loistonsa päivistä.

Olin jättänyt hiusten värjäämisen ennen Ukkelin syntymää ja ilokseni olin havainnut, että hiusteni oma väri oli itseasiassa oikein kiva. Jopa niin kiva, että kaikki ei välttämättä uskonut värin olevan luonnollinen. Mutta nyt puutarhaan oli madellut kyy.

Tuo harmaa vihulainen yritti maastoutua muiden hiusten sekaan, mutta siellä se oli ja odotti. Ehkä niitä oli useampikin, mutta tämä yksi oli se, joka kiinnitti huomioni.

Minulla, alle 40-vuotiaalla (henkisesti kaksikymppisellä) nuorella äidillä, oli ensimmäinen harmaa hius.

Löydös ei herättänyt kauhistusta, mutta antoi ennemmin mietittävää. Entä jos olenkin todellisuudessa wanna be - blondi? Olin lapsena hyvin vaalea, joten voisiko tämä ensimmäinen häivähdys harmaata olla sittenkin muistutus lapsuuden huolettomista päivistä? Yrittikö osa minusta käskeä unohtamaan brunetin välittämän jäykistelijän rooli ja heittäytymään estottomien blondien joukkoon? Yrittikö osa minusta asettua elovenaneidon pöksyihin Suomi 100 hengessä? Ja jos olisi, mitä tämä kertoi minusta?

Toisinaan on tartuttava aseisiin nujertaakseen vihollisen. Tällä kertaa teloittajaksi valikoitui kampaajani ja annoin hänelle vapaat kädet. Pelkkä raajan katkaiseminen ei riittänyt, harmaan piti hävitä.

Lopputulos on mahonkia ja ruskeaa ja sisäinen blondini sai vetäytyä keräämään voimiaan. Epäilen kuitenkin salaliittoa ja jään seuraamaan milloin harmaa marssii jälleen esille.

Jää nähtäväksi saapuuko vihollinen yksi vai onko se kasvattanut rivistöään, mutta tällä kertaa minä olen valmiina, enkä pelkää tarttua aseisiin.

maanantai 28. elokuuta 2017

Vinkkejä asunnon myyntiin + behind the scene kuvat


Kuten aiemmin kirjoitin (Miten tässä näin kävi, me muutetaan) osui sopiva asunto kohdalle ja päätimme tehdä siitä tarjouksen. Tarjouksen toki teimme vasta siinä vaiheessa, kun pankki oli ilmoittanut olevansa myötämielinen lainaamaan meille rahansa. Olimme (siis lähinnä mieheni) jo jonkin aikaa (noin kolme vuotta) katselleet asuntoilmoituksia ja muutamassa asuntonäytössäkin käynneet, mutta syystä tai toisesta ei asunnot olleet kolahtaneet (suurin syy = minä en halunut muuttaa). Pankilta olimme jo alustavasti kyselleet lainalupauksia, joten se prosessi oli hyvällä mallilla siinä vaiheessa, kun heinäkuisena sunnuntaina astelimme Käpylän vehreisiin maisemiin.

Tarkemmin menemättä pankin lainaehtoihin, kuului ehtoihin, että meillä piti olla nykyinen asunto myynnissä tai tehty sopimus välittäjän kanssa.

Olimme päättäneet yrittää ensin myydä itse asuntoa ja jos se ei tuottaisi hedelmää, ottaa välittäjä avuksi. Suurin syy myydä itse oli tietenkin säästää välityspalkkiossa. Vaikka säästäisimme välityspalkkiossa voisi myyntiprosessi vaatia meiltä aikaa ja vaivaa. Olimme myös kuulleet,että moni ei halua ostaa myyjältä suoraan (myönnän, että itsekin miettisin pari kertaa ostaa suoraan). Vaikka olimme ensimmäistä kertaa myymässä asuntoa oli meillä vahva usko, että homma hoituisi. Olimme myymässä kerrostaloasuntoa, jossa oli suurimmat remontit tehty, mitään erikoista ei ollut tiedossa ja taloyhtiönkirjatkin kunnossa.
Tämä ei ollut ilmoituskuva, mutta tällaista kaupattiin...


...ja tältä se näyttää yleensä. Tämä kuva otettu noin viisi minuutia ilmoituskuvien oton jälkeen.

Välittäjät pidimme kuitenkin lähellä heti alusta lähtien. Jo viime vuonna kävi välittäjä tekemässä asuntoarvion. Kun myynti oli ajankohtainen, kävi toinen tekemässä arvion uudelleen (antoi saman arvion, kun ensimmäinen) ja antoi samalla tarjouksen välityspalvelusta. Koko myyntiprosessin aikana pyysimme/saimme noin 5 välittäjältä tarjouksen. Välittömästi ilmoituksen jätön jälkeen välittäjät otti yhteyttä, mutta me myös pyysimme tarjouksia. Halusimme tehdä vertailua, koska plan b:hän oli antaa toimeksianto välittäjälle, jos emme itse onnistuisi myynnissä. Näin olisimme olleet valmiina tilanteen vaatiessa, eikä silloin enää olisi tarvinnut muuta kuin soittaa välittäjälle.

Ilmoituksen jättämiseen olisi meidän pitänyt käyttää enemmän aikaa. Aikajanallisesti sain keskiviikkoiltapäivänä tiedon, että ilmoitus pitää jättää ennen maanantaita (lainan saannin ehto). Olin kuitenkin lähdössä perjantaina pois Helsingistä, niin minun oli pakko hoitaa kuvaaminen ja ilmoituksen teko perjantaiaamuun mennessä.

Mies sanoi, että otat vain jotakin kuvia, mutta koska itse olen ehtinyt useammatkin asuntoilmoituskuvat näkemään, niin tiesin tarkalleen miltä ne eivät saisi näyttää: En ollut myymässä elämäntapaani, olin myymässä asuntoani. Tavoitteeni oli, että kuvista tuli esille asunto ja siinä oleelliset asiat esim. keittiö, kylpyhuone, kaappitila, ymmärrys millaisesta tilasta on kyse. Kuvausvälineistönä minulla oli kännykkäni (Huawei P10), joten kuvauskalusto olisi voinnut olla parempi, mutta tarpeeksi hyviä kuvia tuollakin sai.

Miten sitten poistin asunnosta "turhan"? Esimerkiksi keittiöstä ja olohuoneesta poistin kaikki lapseen viittaavat asiat, koska tilojen piti kiinnostaa muitakin kuin lapsiperheitä (enkä ollut myymässä syöttötuolia tai hellansuojaritilää). Pinnoilta poistin ylimääräisen tavaran, mutta jätin jotakin, että asunto näyttää asutulta. Kuviin olisin halunut käyttää huomattavasti paljon enemmän aikaa sekä valoa. Vaikka asuntoa ostaessa pitäisi ottaa huomioon vain kaikki kiinteä, niin somistuksella, huonekailuilla ja omistajien tavaroilla voi olla merkitys ostopäätökseen (mutta kun niihin ei voi olla kiinnittämättä huomiota!).

Ilmoituksen jätimme Etuovi.comin. Ilmoituksen jättäminen maksaa 149 € ja hinnalla saa tarvittaessa tukea yms. (sivulta löytyy ohjeistus). Mies oli aloittanut ilmoituksen teon pohjautuen tietoihin, jotka oli saannut tilaamastaan isännöitsijän todistuksesta (isännöitsijältä saa myös yhtiöjärjestyksen sekä taloyhtiön tuloslaskelman). Perustietojen lisäksi yritin kirjoittaa kutsuvan ja myyvän esittelyn. Kuvien lisäämisen jälkeen julkaisimme ilmoituksen torstai-iltana ennen puoltayötä.
Tältä näytti viereisessä huoneessa, kun kuvasin keittiötä...

...ja tältä


Ensimmäinen kysely saapui seuraavana aamuna ennen seitsemää. Tämä kysyjä sattui olemaan myös hän, joka asunnon myös sitten osti. Todellisten kyselijöiden lisäksi ilmoituksen kautta tuli paljon roskapostia. Epäilyttäviin viesteihin ei kannata vastata, koska lähettäjä ei näe myyjän sähköpostiosoitetta ennen kuin kyselijälle vastaa. Itse tarkistimme Googlesta löytyykö lähettäjän nimistä henkilöä ja jos oli yhtään epäillyttävä jätimme vastaamatta (pahoittelut te kaikki lääkärit ja kapteenit, jos asunto meni nyt ohi).

Myyntihinta laitettiin tarkoituksella korkeaksia, koska meillä oli selkeä näkemys siitä paljonko meidän täytyy asunnosta saada. Korkea hinta voi säikäyttää, mutta jos asunto kiinostaa, kannattaa siitä tarjota reippaasti vähemmän. Tuo ohje toimi uuden asuntomme kohdalla ja uskoisin kummankin osapuolen päässeen tuolloin tyydyttävään hintaan. Oman myynnin kohdalla emme hintaa viilailleet vaan hyväksyimme sen mitä tarjottiin, koska se ylitti hintatoiveemme.

Tarjouspyyntö saatiin sähköpostilla (kirjallisesti) ja vastasimme siihen kirjallisesti (sähköpostilla). Vaikka tarjouspyynnön hyväksyminen olisi jo riittänyt teimme erillisen kirjalllisen tarjouspyyntöasiakirjan, jossa määriteltiin uhkasakot, jos jompikumpi osapuoli olisi vetäytynyt kaupasta. Vaikka sopimuksen tekeminen voi tuntua hassulta on se kummankin osapuolen hyödyksi: Ostaja ei vetäydy liian helpolla, jos löytääkin kivemman/halvemman, eikä myyjä lähde niin herkästi myymään toiselle, joka tarjoaa enemmän.

Tarjouspyyntöasiakirja sekä kauppakirjapohja oli Etuovi.comin kautta Kiinteistölakimiehet.fi sivustolta. Näihinkin olisimme saanneet apua Etuovi.com palvelun kautta, mutta koska mitään erikoista ei kaupassa sovittu muokkasimme pohjia meidän käyttöön. Muitakin pohjia netistä löytyy ja sisällöltään ne ovat hyvin pitkälle samoja.
Tätä myytiin...

...tavaroiden ollessa kasassa kameran takana

Kauppakirjat kirjoitettiin kolmena kappaleena: Yksi kappale myyjälle, yksi ostajalle ja yksi taloyhtiölle. Uuden omistajan tulee toimittaa tarvittavat paperit (kuten Kauppakirjan kappale) taloyhtiölle. Tämä me opittiin kantapään kautta, kun toimitettiin ne itse.

Meillä asunto meni kaupaksi helpolla, mutta näin ei aina ole. Asunnonvälittäjät ovat ammattilaisia tällä alalla ja mekin olisimme heidän puoleen kääntynyt, jos emme olisi saanneet päättämämme aikarajan sisällä asuntoa myytyä (kuukaudessa).

Tässä vinkkini asunnon myyntiin:
- Päättäkää myyttekö itse vai otatteko välittäjän
- Jos myytte itse, selvittäjää mitä tietoja tarvitaan myynti-ilmoitukseen (esim.asuntokaupanvirheet sivulla kerrottu mitä kannattaa ottaa huomioon sekä esim. Etuovi.com sivulta saa tietoa)
- Panostakaa valokuviin!
- Älä myy kuvissa elämäntapaasi, myy asuntoa.
- Pyytäkää välittäjiltä tarjouksia. Välittäjät tekevät asunnosta arvion, jolloin saatte tiedon mahdollisesta asunnonarvosta. Meidän saamat tarjoukset 2,78%-5% (sis.alv)myyntihinnasta.
- Päättäkää mikä on lähtöhinta sekä mikä on alin myyntihinta mihin suostutte. Pysykää suunnitelmassa. Ahneus voi kostautua, koska tehdessänne vastatarjouksen hylkäätte jo tehdyn tarjouksen.
- Päättäkää miten hoidatte asunnon näytön (yksityiset näytöt? julkinäytöt?)
- Välittäjän tehtävä on toimia puhemiehenä kummankin osapuolen välillä- jos epäilyttää myydä itse, ota ammattilainen asialle.

Kuvituskuvat ovat meidän asunnon myynti-ilmoituksen kuvia sekä behind the scene matskua, jotka todistaa, että kuvat on vain kuvia ainakin meillä.



torstai 24. elokuuta 2017

Kuinka hallita perkeleenmoinen arki?


Herätys, laita itsesi kuntoon, herätä lapsi, pieni aamupala, pesut ja pukeminen.
Lapsi päiväkotiin, itse töihin. Töitä. 
Tauolle ei ehdi, koska viimeinen opintokurssi pakottaa lähtemään koululle pariksi tunniksi.
Opiskeluaika on omaa aikaa, joka on työajasta pois. Palatessa töihin syön koulun kanttiinista ostetun juoksu-lounaan. Nautiskelen sen samalla, kun ravaan pitkin Pasilan katuja.
Töitä. Ei ehdi tauolle, koska pitää lähteä hakemaan poika päiväkodista normaalia aiemmin. Minulle siis normaalia aiemmin. 
Matkan varrelta ostan pojalle ärrältä syötävää, koska tiemme vie keskustaan, mutta kaupassa ei ehdi käymään. Melkein kaadan lastenrattaat juostessani hissin ovelta junaan. Melkein. Vaunut pysyy pystyssä, tavarat lentää. Ehditään junaan, koska kanssa matkustaja tulee seisomaan oven väliin. Kiitos hänelle.
On asuntokauppapäivä. Hetken aikaa varoissa, mutta ei velaton. Pankista isä ja poika jatkaa kotiin. Minä voin nollata päivän kuorotreeneissä. Tunnen kuinka kasvolihakset on jumissa, laulaminen auttaa. Jalatkin on jumissa. Siihen ei auta kuin hieroja, mutta siihen ei löydy aikaa.

Töissä kymmenen tikkua on keräämättä laudalle. Juuri kun kuvittelen saaneeni kaiken kasaan, joku tulee ja polkaisee. Tikut lentävät korkeuksiin ja jälleen on kerättävä tikut kasaan. Pidän keräämisestä. Tykkään leikkiä salapoliisia, mutta toisinaan toivon, että Watsonit ympärilläni eivät olisi kekseliäitä Minionseja. Vai olenko minä se Minions?

Edellä kuvattu päivä on todellinen, mutta onneksi vain harvinaisempaa kiireisempi. Yksi päivä monien joukossa. Tällä hetkellä hiihdän sumussa, josta odotan pois pääsyä. Minun ei tarvitse etsiä pois pääsyä, koska tiedän tämän olevan väliaikainen tila. 
En puhu ruuhkavuosista, koska inhoan sitä sanaa. Minä menen pikajunalla, jonka vauhdissa ei maisemia edes huomaa vaan kaikki vain tapahtuu. Kaikki kuitenkin järjestyy. Kaikki tulee tapahtumaan tietyllä aikataululla ja tiettyyn päivämäärään mennessä pahin kiire on ohi. Arki normaaliutuu jossakin vaiheessa. 

Marraskuun 15. päivään mennessä on opinnäytetyöni kirjoitettu ja palautettu, Espanjan viimeinen kurssi suoritettu ja läpäisty, olen kirjoittannut työharjoitteluraporttini, olemme muuttaneet uuteen asuntoon, Ukkelille on selvinnyt uusi päiväkotipaikka, olemme olleet viikon lomalla Tsekissä ja minä olen vielä järjissäni.
  
Minä en hallitse tätä kaikkea, mutta minä yritän pysyä kyydissä. Siinä on salaisuus miten aion tämän syksyn kahlata läpi. En hallitse, muttta pärjään. Minimoin ylimääräisen, pyrin olemaan huolehtimasta sellaisesta mihin en voi vaikuttaa ja mitä tärkeintä: ajattelen positiivisesti.

Töissä työt pitää tehdä, mutta kotona voi ottaa rauhallisemmin. Uuden asunnon remontti ostetaan ja mielekkäimmän työvaiheen (tapetoinnin) teen joskus ensi vuonna (sitten, kun on aikaa). Olen laittanut #mammakuntoon2017 projektin tauolle ja palaan asiaan #mammakuntoon2018 hengessä takaisin. Itsestäni pyrin toki pitämään huolta, koska stressikautena (kuten nyt) on vitamiinien saanti turvattava tai muuten ei kestä kroppa eikä mieli.

Uskon sumun vielä hälvenevän, koska minun sumulla on takaraja. Teoillani huolehdin, että tulen saavuttamaan tavoitteet marraskuun alkuun mennessä. Siihen asti tulen unohtamaan asioita, kysymään vähintään viisi kertaa saman asian, elämään päiväkerrallaan, koska en ole varma missä päivässä mennään. Olen armollinen itselleni ja annan näin tapahtua. Kaikki tämä siksi, että minä pystyn tähän.

Tsemppiä muille sumussa hiihtäjille. Jossakin vaiheessa latu loppuu ja maaliviiva häämöttää. Sillä viivalla olemme kaikki voittajia 🏅 
Valoa tunnelin päässä...

maanantai 21. elokuuta 2017

Vihreitä helmiä - Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha










Tiedätkö tunteen, kun löydät jotain mikä on kaikkien nähtävillä, mutta itse löytää paikan ensi kertaa? Ensin tulee vau! -olo ja sitten ihmetys siitä miksi ei ole aiemmin tiennyt tällaisen paikan olemassaolosta.

Sunnuntai-aamuna pistäytyessäni kaverin luona huomasin lähellä hänen kotiaan ihastuttavan puiston.

Ensin näin pienen solisevan puronuoman kiemurtelevan kivien välissä ja alla sik-sak -lankkusillan ylittävän pienen pienen lammen. Ajattelin ottaa tästä kuvan Instagramiin, mutta etsiessäni sopivaa kuvakulmaa huomasin, että kuvaamani kohde oli nimeltään Pienen sinisen lohikäärmeen puutarha. Vähän kauempana saman tyylinen kyltti kertoi minun saapuvan Punaisen Fenix-linnun puutarhaan.

Puutarhan keskellä olevasta taulusta luin minun saapuneen Roihuvuoren japanilaistyyliseen puutarhaan. Roihuvuoren kirsikkapuupuisto oli jo ennestään tuttu, mutta tästä puutarhasta en ollut kuullutkaan.

Käytin hetken puutarhan ihasteluun ja sunnuntai-aamun auringon suodattuessa puiden latvuksista koin erittäin rauhoittavan hetken.

Koko viikko on ollut yhtä juoksua, joten tällaisen paikan löytäminen ja siellä viettämäni hetki oli erittäin antoisa kokemus.

Lähtiessäni pois puistosta, oli äiti lapsineen ihastelemassa Pienen sinisen lohikäärmeen puutarhaa. Uskon etenkin vesielementin olevan kutsuva perheen pienimmille. Todennäköisesti tulen käymään puistossa vielä Ukkelin kanssa, mutta kuinka saan hänet pysymään erossa kivipuutarhan houkutuksista pitää ratkaista ajankanssa.

Kulkualueita on rajoitettu tarkoituksella köysin ja toivottavasti kaikki muistaa kunnioittaa osaltaan paikan kauneutta ja vehreyttä.

torstai 17. elokuuta 2017

Sadepäivän leikit - voiko sateeseen sulaa?


Sateen ropina sadetakin huppuun. Märät heinänkorret kumpparien ympärillä. Hapekas ilma keskellä metsää. Kastuneiden kivien ihastelua ja puron tekoja. Sitä on meidän sadepäiväleikit.

Ehkä joku päivä. Vaaleanpunaisissa höttöunelmissani. 

Minusta on tullut hattaraa, sokeria joka sulaa sateessa. En ole kykeneväinen ulkoiluun sadesäällä.

Sade kastelee. Kun kastuu tulee kylmä ja kuka nyt kylmissään haluaa olla? Sadetakki ei hengitä. Kun tuntee paikallaan seistessä hien valuvan pitkin selkää pitkähihaisen paidan alla ei sekään mieltä ylennä. 

Vai onko minulla vain väärät varusteet, koska sade ei lapsia haittaa. Toisaalta lapset menee järveenkin, johon en varpaallakaan koskisi tai ui keväällä sadevesikorvossa ennen kuin lumet on edes sulanut. Tai niin minä aikoinaan tein.

Mutta missä vaiheessa minusta tuli mukavuuden haluinen?

Poikani ensimmäisenä päiväkotiharjoittelupäivänä (<-Onko tuo muka yhdyssana?!!) satoi Helsingissä vähemmän kuin edellisenä päivän, mutta silti vettä tuli paljon. Sen tunnin mitä hän päiväkodilla oli, viettivät he ajan ulkona kaatosateessa. Puettuna kumppareihin, kurahaalareihin ja sadetakkiin Ukkeli sai ensikosketuksen sadeleikkeihin. Rapaisena, hiekkaa suupielistä valuen (sitä on ennenkin syöty, mutta maistuu edelleen) ei hän kertaakaan valittanut kuumuutta, kylmää tai märkää. Hänellä oli hauskaa!

Ukkelilta on jäänyt sadepäiväleikit ulkona kokematta, koska olen sadepäivisin keskittänyt aktiviteettimme sisätiloihin. Jos hermo ei kestä aika ei kulu kotona, voi lähteä käymään esim. Sisäleikkipuistossa, joita ainakin pääkaupunkiseudulla on useampi.

Olen suosinut tähän asti ilmaisia kohteita, kuten kirjasto ja kaupat, mutta pikku hiljaa taaperon mielenkiinto ei riitä vaunuissa istumiseen vaan tuolloin tarvitaan ääntä ja actionia. Olemme joskus ajaneet lähijunalla lentokentälle ja katsoneet mitä sieltä löytyy. Jos ilma on kirkastunut, on voinut mennä kattotasanteelle katsomaan lentokoneita.

Odotamme vielä tulevia sadepäiviä, jotta pääsemme kokemaan sadepäivän leikkejä. Kunhan Ukkeli tuosta vielä kasvaa on meillä edessä varmasti monta mukavaa leikkihetkeä. Silloin me myös menemme metsään haistelemaan hapekasta ilmaa, koska se tuoksuu aivan erityiseltä.

Mitkä on sinut vinkit sadepäivälle, jotta osaan varautua paremmin tulevaan?

Tämä postaus on Mammalandian yhteistyöpostaus, jossa joka kuukausi Mammalandian bloggaajat kirjoittaa yhdestä yhteisestä aiheesta.
Mammalandian sivulta löydät kaikki yhteistyöpostaukset.

Tässä linkit tämän vuoden aiempiin yhteistyöpostauksiini:

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Mini Marathon 2017 - Rusinan voimalla mitali kaulaan



Lauantaiaamuna 12. elokuuta koettiin Eläintarhan kentän ja Telia 5G - areenan välillä suurta urheilujuhlan tuntua, kun Helsingissä juostiin/käveltiin/kannettiin noin 1 km pituinen Chiquita Marathon eli Mini Marathon. Lähtöryhmät oli 2012 ja sen jälkeen syntyneistä aina 2005 syntyneisiin.

Haastatteluryhmämme tavoitti ensimmäisessä lähtöryhmässä klo 10 matkaan lähteneen reippaan Suomi-verkkareihin sonnustautuneen nuoren miehen, jolle Mini marathoni oli ensimmäinen. Alle kaksi vuotiaalta juoksijalupaukselta liikeni hetki haastattelulle ennen syöksymistä seuraavaan kävyn perään.
Paikalla oli tapahtumasponsorin maskotti. Maskottiin ei uskaltanut tehdä liian läheistä tuttavuutta

Alkulämmittelyyn kuului kentän tamppaus

Haastattelija (H): Noh, ensimmäinen juoksu juostu. Mitenkäs se omasta mielestä meni?
Juoksija (J): En nyt tiedä, kun en ole ennen tämmöiseen osallistunut.

H: Ha-ha-ha (väkinäistä naurua). Aivan, vaikeahan se silloin arvioida. Miten lähtö meni?
J: Lähtö tuli nopeasti. En edes tajunut mitä pitäisi tehdä. Ekaksi siinä jorattiin huolettomasti ja sitten huoltojoukot tuuppivat minua eteenpäin. Kun ympärillä ihmiset alkoi juoksea, niin eihän siinä voinut itsekään muuta kuin lähteä liikkeelle. Välittömästi kyllä palautetta annoin huoltojoukoille, koska mitään puhetta ei ollut valokuvaajista. Paparazzit piirittivät minut radan reunalta ja askeleet meni aivan sekaisin. Siinä vaiheessa vauhti hieman hidastui, mutta pian pääsin taas vauhtiin.

H: Onneksi pääsit jälleen matkaan. Miltä reitti tuntui? Ehtikö matkan varrella katsomaan maisemia?
J: Reitti oli suhteellisen vaativa ja vaihteleva, kun oli ainakin kolme ylämäkeä.  Hiekkapätkä oli haastava, kun olisi pitänyt kiviä tutkia tarkemmin eikä minun annettu sitä tehdä. Asfaltti tuntui tahmealta ja useamman kerran piti tukea tiestä ottaa. Huoltojoukot olivat onneksi välittömässä läheisyydessä ja matka jatkui iloisinmielin. Myönnetään tosin, että kyllä siinä rusinarasian voimalla loppuun asti puskettiin. Välillä olin ehkä hieman turhan itsevarma ja osan matkaa kävelin takaperin. Mutta yleisö rakasti minua! Kyllähän se mitali kruunasi koitoksen. Paitsi, että sitä ei voinnut syödä.

H: Aivan, aivan. Aika hurmuri kyllä olet. Mutta mitenkäs tällaiselle matkalle valmistaudutaan?
J: Ollaan tehty muutamia pienempiä lenkkejä tässä edellisviikolla. Isi olisi ostanut uudet kengät, mutta niitä ei olisi ehtinyt sisäänajaa. Lepo, nesteytys ja ravitsemus. Niillä ollaan menty ja mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Eilen päiväunet jäi lyhyeksi, kun piti harjoitella päiväkodissa nukkumista. Hieman haastavaa kesken harjoittelukauden siirtyä joukkuelajiin, kun on kuitenkin tottunut yksilösuorituksiin. Yöunet vedin sitten hieman pitkäksi, joten levätty on. Aamupalaksi nautittiin marjoja sekä kauramuroja. Tästä kun pääsen, niin kotona odottaa pasta-annos. Hiilarit balanssiin, tiedäthän sinä.

H: Kuulostaa hyvältä. Mitenkäs ensi vuosi, joko toukokuun Mini Marathoni siintää mielessä?
J: Kyllähän tämä kausi on kohta taputeltu. Huomenna otetaan palauttavapäivä ja katsotaan sitten maanantaina miltä se ensi vuosi näyttää. Ja vieläkö tässä uraa jatketaan. Ensi vuotta voisi ajatella, jos äiti ja isi maksaa osallistumismaksun.

H: Mitä terveisiä haluaisit lähettää järjestäjille?
J: Juoksupaidoista voisi löytyä pienempiäkin kokoja. Huoltojoukot veti solmun paidan kulmaan, koska helma oli liian pitkä. En tiedä vaikuttiko solmu kuinka paljon loppuaikaan, joka siis oli 22 min 36 sekuntia. Kengässäkin taisi olla hiekkaa eilisen hiekkalaatikkoleikin jäljiltä. Maalissa tarjottu banaani, makuvesi, rusina ja keksi kyllä oli ihan jees näin rankan koitoksen jälkeen. Tuli vaan syötyä jo ennen lähtöä ne saadut pastillit, niin ei ollut sitten mitään aterioinnin jälkeen.

H: Kiitoksia haastattelusta ja onnea tuleviin kisoihin.
K: Kiidos, nyt pitää mennä nukkumaan. Päiväuniaika on jo ylitetty.
Maalisuora häämötti, mutta kierrätykseen taipuvainen kilpailija ehti kerätä roskat matkan varrelta talteen

Mitali kaulassa!


keskiviikko 9. elokuuta 2017

kohti päiväkotiarkea - harjoitteluviikot


Meilläkin ollaan ottamassa askel kohti päiväkotiarkea. Ukkelin päiväkotitaival lähtee käyntiin yksityisessä päiväkodissa ensi viikon maanantaina, mutta jo tämän ja viime viikon olemme totutelleet päiväkodin tavoille.

Viikko sitten keskiviikona oli ensimmäinen tutustumispäivä. Ohjeistukseksi oltiin saatu, että tulette klo 9.45 pihalle. Keskiviikkona vettä tuli taivaan täydeltä ja itse katselin harmaata taivasta työpaikan ikkunasta.

Mies käytti Ukkelia päiväkodilla ja keskenään viestiteltiin, että "ei kai ne ulos mene tällaisella säällä". Oikeasti sitä vettä tuli PALJON! Onneksi sadevaatetus oli päällä, koska niin siellä oli alle kolmevuotiaiden ryhmä leikkinyt innoissaan pihalla. Siinä ei siis "pikkusateet" pidätellyt.

Ukkelille tällainen sadeleikkikokemus oli ensimmäinen, koska minä olen sokerista ja aina ollaan keksitty muuta tekemistä sadepäiviin. Eli heti kannatti päiväkotiin meneminen 😃.

Päivittäin ollaan käyty noin tunnin verran kerrallaan tutustumassa tapoihin, leikkikavereihin ja taloon. Vuorotellen on oltu sisällä ja ulkona. Koska virallinen aloitus on vasta ensi maanantaina, on Ukkeli ollut meidän valvovan silmän alla ja vastuulla.

Tällä viikolla edessä on vielä ruokailu- ja lepohetkiharjoittelu. Ainakin toistaiseksi Ukkeli on lähtenyt leikkeihin mukaan, mutta katsotaan miten käy, kun äiti ja/tai isä ei olekaan lähellä. Ukkeli on kyllä yleensä niin reipas, että en usko tässä tulevan mitään ongelmaa. Katsotaan mikä on sitten totuus muutaman viikon päästä.

Ensi viikolla mies on vielä kesälomalla, joten pääsemme ensimmäisen virallisen viikon vielä hoitamaan kevennetysti. Ensi viikolla nähdäänkin sitten miten hyvin äiti saa lapsen liikenteeseen ja päiväkodille ennen aamupuuroaikaa.

Harjoitteluaika on erittäin hyödyllinen. Ajatuksena voi tuntua turhauttavalta, että harjoittelu aikaa ei ole kuin tunnin päivässä, mutta se on juuri sopiva määrä. Olemme päässeet sisäistämään annettuja ohjeita, tutustumaan henkilökuntaan ja lapsiin, saanneet tietoa tipottain eikä kerta oksennuksena, josta ei muista kuin kokkareet. Olemme saanneet käyttöömme "kellokortit", joilla kuitataan lapsi tuoduksi ja noudetuksi, kuulleet nettijärjestelmästä, päivittäisestä palautekäytännöstä ja siitä mitä päiväkodille pitää tuoda.

Totta kai asiat voisi kertoa paperilla, mutta tämän puolentoista viikon aikana luodaan jo vuorovaikutus perheen ja päiväkodin kesken. On myös helppo kysyä seuraavana päivänä asioita, jos tulee jotakin mieleen.

Itselläni ei ole ollut mitenkään huolestunut olo päiväkodin aloitukseen liittyen, mutta jos jotakin on ollut, on nekin tunteet haihtuneet, kun on saannut tietoa. Tällä viikolla olen itse päässyt mukaan harjoittelukäynteihin ja maanantai-aamun lapsen hoitoon jättäminen ei huolestuta enää senkään vertaan.

Minulla on tapa elää mielessäni tulevia tilanteita ja luoda sen perustella kysymyksiä (ja turhaa stressiä). Päiväkotiin menossa olen esim. miettinyt, mistä ovesta aamulla mennään sisään, mihin jätetään vaatteet ja millainen ihminen on lastani vastaanottamassa. Nyt olen saannut vastaukset näihin kysymyksiin ja mielessäni päiväkotiin meno hoituu vaivatta ja Ukkeli jää iloisesti hoitajan huomaan leikkimään uusien kavereiden kanssa ennen aamupuuroa. Toivottavasti näin myös tapahtuu :)

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Isä hoitaa



Uskallan väittää, että meillä Mies on hoitanut Ukkelia aivan yhtä paljon kuin minäkin. Tämä ehkä näkyy juuri siinä, että toisen vanhemman (lähinnä itseäni ajattelen) poissaolo ei aiheuta suurta muutosta pienen miehen käytöksessä. "ÄIDI" -huuto kaikuu toki kauas, mutta se ei ole ryyditetty kyynelin tai paniikinomaisella sävelellä. 

Vuosi sitten palasin iltaopintojen pariin ja neljänä iltana viikossa Mies hoiti Ukkelia. Noina iltoina puhelin ei soinnut kertaakaan sen vuoksi, että olisi kysytty a) mitä syödään b) mitä tehdään tai c) milloin tulet kotiin. Yhteisesti määritelty iltarytmi piti ja iltasatu luettiin. Tarkkaa listaa tarinoista en tiedä, mutta ainakin Rauli Virtasen Matkakirjan ovat lukeneet.

Syksyn aikana pojille tuli omia juttuja. 10 vinkkiä isän ja pojan laatuaikaan -postauksessa kerroin mitä kaikkea he yhdessä tekivät. Ehkä muutama juttu jäi poikien omiksi jutuksi.

Mies jäi kesäkuussa isyysvapaalle. Kun heinäkuussa lähdin töihin on pojat olleet vuorostaan päivät yhdessä ja nauttineet kesästä. Olen saanut tilapäivitykset ainakin uimarannalta ja kotieläinpuistosta.
Pojat oli heinäkuun lopussa mummolassa kaksi viikkoa. Vaikka mummot ja ukit osaltaan hoidossa mukana olikin, hoiti Mies lapsensa itse. Niin kun kuuluukin tehdä. Jos lapsen teko onnistuu, niin kyllä se hoitokin pitää luonnistua ;)

Elokuun alusta alkoi päiväkotiharjoittelu. Virallinen aloituspäivä on 14.8.,mutta päivittäisillä käynneillä päiväkodilla Ukkeli (ja vanhemmat) pääsee tutustumaan talon tapoihin ja toimintaan. Mies on hoitanut myös nämä ilman, että olen puuttunut (pahemmin) edes pukeutumiseen.

Olen useasti pitänyt suuni supussa, vaikka mielellään tietämystään jakava ihminen kärvistelee sisäisesti, kun katsoo sivusta lapsenhoidollisia asioita. Myönnän, että turhan monesti suppu ei kiinni ole pysynyt, vaan äidillisiä neuvoja olen jakanut. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään mielessäni, että minun tapani ei ole se ainoa oikea. Se on vain yksi tapa ja voi olla muitakin parempia tapoja toimia (epäilen).

Hoitolaukun mukana olo ja sen sijoittelu on melkein yksi pakollisista asioista mistä on tullut sanomista. Parikin kertaa on kommentointini mennyt jo arvostelun puolelle, mutta edelleenkään en ymmärrä miten ihminen, joka ottaa hoitolaukun mukaan lähtiessä lähikauppaan (tätä tosin en enää itse tee), pakkaa samaisen hoitolaukun takakontiin, kun lähdemme lähes 500 km ajomatkalle. Ei siis sisätiloihin, mistä se on helppo napata mukaan, kun on tarve mennä vaippaa vaihtamaan tai jos tarvitsee muuta laukun sisällöstä matkan varrella.

Matkan aikana hoitolaukusta vi myös löytyä kumpparit tai puolikas vaippapaketti (tungettuna sisälle niin,että vetoketju rakoilee.) Usein takakontissa on myös matkalle varatut lelut ja viltti. Tässä vaiheessa rouva käytännöllinen itkee sisäänpäin ja yrittää olla ätisemättä akuutin tarpeen iskiessä vaikkapa puhdistusliinoihin ("helpommin pyyhkisi tämän smoothien lapsen sylistä, jos olisi se hoitolauku tässä vieressä").

Onneksi "ristiriidat" jää vähäiseksi. Tilanne voisi olla aivan toinen: mies ei osallistuisi millään tavoin lapsen hoitoon tai olisi kykenemätön hoitamaan lasta; Lapsella olisi uni- tai syömisvaikeuksia, sairaus, allergioita tai mitä tahansa, jotka vaikuttaisi tekemisiimme ja olemiseen; tai itse olisin synnytyksen jälkeen tilanteessa, jossa ei opiskella, mennä töihin tai yleensä ottaen lapsen hoitaminen on mahdotonta. Muistaessani kuinka hyvä tilanne minulla on, annan sen hoitolaukun olla missä päin autoa (jääköön vaikka kotiin), koska elämä ei ole kiinni yhdestä vaipasta tai puhdistusliinasta. Olen onnellinen siitä miten hommat hoituu ja saamme hoidettua asiat yhdessä.


tiistai 1. elokuuta 2017

hei, hei hullu heinäkuu

No johan oli kuukausi! Kuvitelmissani heinäkuun kohokohtiin kuului töihin meno (check), Ilosaarirock (check), kaverijuhlat (check) ja kahden viikon kotileskeys, kun pojat on mummolassa (check), mutta olihan tuo kaikkea muutakin. Kuukauteen mahtui suuria tunteita, alkavaa ahdistusta, ystäviä, musiikkia, siivousta ja isoja päätöksiä. 

Mitä, missä, milloin


Guns'n'roses, Hämeenlinna 1.7. Huh-huh, miten huh. Slash 💗 ja Axl näytti Mickey Rourkelta (tai Mickey Rooneylta, tai näiden kahden Mickeyn lehtolapselta). Ruuhkista ei joudu kärsimään, kun saapuu ajoissa ja lähtee viimeisenä. Akuuttia janoa voi lääkitä vedellä - Etenkin kun on kuskina ja humaltuminen ei olisi järkevää kotimatkaa ajatellen. Aivan liikaa ihmisiä siellä oli, mutta selvisin!

Töitä, töissä, 3.7.-> Olivat pärjänneet ilman minua (kuten minäkin ilman heitä). Rytmi löytyi nopeasti ja suurin haaste on herätä aamulla sekä unohtaa "miten ennen asiat tehtiin". Jotkin asiat vaan muuttuu kahdessa vuodessa...

Huoneesta pako, Labyrinth Games Room Escape room, 11.7. Tuoreen Miss Pin Up Garage ja hänen miehensä kanssa vietettiin kostea ilta - vettä tuli koko kesän tarpeisiin. Kumpikin pariskunta oli ennen yksiä kotona varmistamassa, että lapset nukkuu -> hurja ilta siis :) 

Ilosaarirock, Joensuu, 14.-16.7. Aurinkoa, musiikkia, pikkusisko, kallista kaljaa ja synttärit. Hauska viikonloppu, josta tosin joutui väsymyksellä maksamaan seuraavalla viikolla. Bongasin Asikaise ja kävin häntä morjestamassa (ihana emäntä), J.Karjalainen veti privaattikeikan (joku sanoisi, että se oli vain soundcheck, mutta pah, hän lauloi minulle). Kotimatkalla ei junassa nukuttanut.

Iltaruokailu, Tallinna, 21.7. Kaverin kanssa varattiin päivän varoitusajalla matkat sekä pöytä ja käytiin illallisella Tallinnassa. Lapsivapaa reissu tekee hyvää.

Tyttöjenilta, Kangasala+Tampere, 22.7. Pidemmän suunnitelman tulos: Hyvää ruokaa, naurua&itkua, musiikkia. En muista mitä minun illasta tänne sepustaa, mutta jotain nättiä se oli. Niin kuin nämä kukat piirongin päällä. 

Opinnäytetyö, kotona, kun ehti.  Tämä ei mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Minulla piti olla kaksi viikkoa hyvää aikaa tehdä opparia. Tuli yksi iso muuttuja, joka vähän sotki... 

Asunnon ostopäätös, kotona, silloin kun ei pitänyt... esim. Asunnon myyntiin laitto pakotti sankartekoihin ja raivasin asuntoa, että sain otettua myyntiin kelpaavia kuvia. Kaksi iltaa tuhlaantui tähän, mutta ilmoitus saatiin aikaiseksi (Kunhan asuntomyyty teen behind the scene postauksen, ennen en uskalla ;) )


Kirjahyllyn maalaus, kotona, parissa illassa. Tästä toivon mukaan myöhemmin vielä oma stoori, mutta ehdin toteuttaa myös itseäni tai ainakin hyödyntää joskus oppimaani.

Arpaonnea, netissä, pari kertaa. Onnetar oli ystäväni ja voitin kahdessa arvonnassa. Toisessa lähti Linnanmäen rannekkeet, pelit kierrokset ja liput Sea Lifeen. Lapsellista blogin arvonnassa arpaonni suosi myös ja nyt Ukkeli saa synttärit Heikun Keikun leikkihuoneelle.

Lisäksi heinäkuuhun on kuulunut päiväkotihakemus, lainahakemus, asunnonarviointi, välittäjienkilpailutus, muutama tuhat kilometri matkailua sekä vähemmän kesäiset kelit. Mutta huikea heinäkuu takana ja eloisampi elokuu edessä.

Loppubiisinä tilanteeseen sopiva ralli... hei-hei heinäkuu! Heinäkuun tyttösi kiittää sinua jälleen ja jää sinua odottamaan. Ensi vuonna nähdään.