lauantai 3. helmikuuta 2018

Rush Trampoliinipuisto - Pompun taikaa Naperopompussa






Viikonlopuista on tullut perheellemme laatuaikahetkiä jolloin tehdään perheenä yhdessä asioita.

Viikonloppuisin istutaan harvemmin hiekkalaatikolla vaan keksitään jotain muuta puuhasteltavaa. Toisinaan puuhastelut on tarpeellista (kaupassa käyntiä yms.), mutta joskus vain jotain kivaa extraa viikon päätteeksi. 

Viime viikonloppu oli yksi tällaisista erittäin aktiivisista viikonlopuista ja kyläreissun (Ukkeli kyläili, kun äiti ja isä kävi leffassa) ja uimahallin lisäksi kävimme Rush Trampoliinipuiston Naperopompputunnilla. 

Rush Trampoliinipuiston idea on yksinkertaisuudessaan siinä, että tila on täynnä vierekkäisiä trampoliineja joilla voi pomppia, hyppiä, loikkia ja meuhkata (turvallisesti tietenkin). Lisäksi puistossa voi esim.  pomppia vaahtomuovipala-altaaseen, pelata polttopalloa trampoliinilla. 

Ennen viime viikonloppua, olin itse käynnyt Rush'ssa kaksi kertaa aiemmin.  Miehelleni ja Ukkelille Naperopomppu oli ensi kosketus trampoliinisisäpuistoon ja kumpikin tykästyi.

Parhaiten Ukkelin viihtyvyttä pystyy mittamaan sillä. että aiemmat trampoliinikokemuset esim. Hop Lopissa ei ole innostaneet hyppimiseen. Naperopompun aikana Ukkelia sai pidätellä, että hän ei olisi pomppinut karkuun.

Vaikka pomppukokeilumme kesti vain puolituntia (syyn tähän löytyy "hyvä tietää" -osiosta...) jäi koko perheelle  positiivinen kokemus Rush trampoliinipuistosta ja päätimme mennä vielä uudelleenkin. Myös töissä tuli työkavereiden kanssa puhetta, että pitää yhdessä lähteä pomppimaan eli hieman toisenlaiseen after workiin ;) 

Hyvä tietää:


  • Ennakkovaraus on suositeltavaa, koska osallistujamäärää per tunti on rajattu. Vuorot alkaa yleensä tasatunneilta ja etenkin ensimmäisellä kerralla on hyvä olla ajoissa paikalla, jotta ehtii tutustumaan turvallisuusohjeisiin. 
  • Varaa mukaan juomista ja pmppuilun jälkeen syömistä, koska pomppiminen kuluttaa...
  • Varaudu seuraavan päivän lihassärkyihin - ei välttämättä jalat, mutta hartiat. Ainakin itselläni toimistotyötä tekevänä henkilönä hartiasärky on ollut joka kertainen  ystäväni.
  • Rush:in nettisivut eivät ole selkeimmät mahdolliset: Tuntivarauksessa on varattava tunti vaikka se antaa vaihoehdoksi puolituntisia. Naperopompun kohdalla varasin vain puoli tuntia ja vasta paikan päällä selvisi, että koko tunti olisi pitänyt varata. Missään tällaista tietoa ei selvästi lukenut. Hinnastossa annetaan tunnin hinta.
  • Rush:ssa käytetään trampoliinisukkia, jotka ostetaan paikan päältä. Lasten sukat 2 € ja aikuisten sukat 3 €. Samoja sukkia voi käyttää seuraavallakin kerralla - pidä tallessa!
  • Huom: Älä käytä sukkia liukuestesukkina kotona, koska niissä on pitoa huomattavasti enemmän verrattuna normaaleihin liukuestesukkiin. Sukat irtoavat vaatomuovialtaassa :)
  • Sopii vauvasta vaarii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!