perjantai 20. huhtikuuta 2018

IVALO kids - laadukkaat lastenvaatteet yhdestä nettikaupasta






IVALO kids on IVALOn neljäs tuotekategoria. IVALO kids lanseerattiin 20. huhtikuuta ja itse pääsin mukaan Helsingissä Klaus K hotellissa järjestettyyn lanseeraustilaisuuteen. Lanseeraustilaisuudessa paikalla oli IVALOn Brand Manager Ida Nyrhinen, IVALOn toimitusjohtaja Matti Lamminsalo, IvanaHelsingiltä Elina sekä Kolmistaan blogin Karoliina Sallinen-Penttinen, jonka uusin kirja #Vauvavuosi oli myös tilaisuudessa esillä.

Heti alkuun pieni tarkennus (ettei vaan tule väärinkäsityksiä). Olen pökkelö brändirintamilla. Tuotemerkit ei ole olleet minulle "se" juttu. Minun nimimuisti on jo niin onneton, että en muista merkkejä, ja sen lisäksi minua ei kiinnosta niin paljon, että yrittäisin niitä edes muistaa. 

Muoti ja vaatteet eivät saa minulta paljon huomiota. Vaatteiden ostaminen on välttämätön paha, joka ei tuo minulle tyydytystä ja kaivattua harmoniaa elooni. Shoppailemaan lähden vasta kun on pakko...

Jos satun joskus ostamaan jonkin "hyvän merkin" ja saan kehuja hankinnasta olen toki, että joo, tällainen tuli ostettua. Erinomaisuuteni vaatteiden ja merkkien piireissä kuvastaa se, että Torstai - merkistä kuulin aikoinaan, kun kysyin siskoltani, että onko hänellä myös Perjantai - paita (no kun oli niitä sukkiakin eri päiville). Siskon ilme kertoi jo kaiken tarvittavan. 

Mitä minä siis tein IVALOn lastenvaatekategorian lanseerauksessa? Tulin oppimaan. Astuin mukavuusympyräni ulkopuolelle ja elin vaarallisesti. Vaikka olen pökkelö ei kukaan kiellä ottamasta selvää. Koskaan ei ole liian myöhäistä, jos tilaisuus osuu kohdalle. Ja sai sieltä ruokaakin.

IVALO on pari vuotta sitten perustettu suomalainen yritys, jonka perusperiaate on tuoda brändit ja uudet suunnittelijat ostajien tietoisuuteen sekä helposti löydettäväksi. Saman sivuston alta löytyy siis tuttuja ja uusia laadukkaita eurooppalaisia brändejä kuluttajien löydettäväksi. IVALO alkoi aikuisten vaatteiden verkkokauppana, mutta asiakkaiden toiveesta lanseerasivat oman osiot lapsille. IVALOn nettikaupan ja aplikaation kautta pääsee tutustumaan helposti jatkuvasti kasvavaan brändikattaukseen. IVALO kids'n puolelta löytyy esimerkiksi IvanaHelsinki, Punainen norsu, Hanna & Tiff, Namuk ja  Yo Zen vaatteita.

Kuten edellä mainitsin: en ole muoti-ihminen. Voi sitä tuskaa, kun sitten haluaisi joskus löytää jotain kivaa, kestävää ja eettisesti fiksua ilman, että tarvitsee hikoilla vaatekaupassa (ja kohdata myyjät - mainitsinko jo introverttiyteni?) En minä jaksa lähteä kiertämään kivijalkakauppoja (enkä tietäisi mistä etsiä!) tai surffata netistä yritystensivuja, kun google tarjoaa ne jotka maksaa eniten ja joita katsotaan eniten (nimiä mainitsematta).

Mitä pökkelölle sitten jäi lanseeraustilaisuudesta käteen? Uuden osoitteen etsiä itselleni ja lapselleni vaatteita! IVALO on siirretty kirjanmerkkeihini ja seuraavan kerran, kun pakollinen shoppailu on jälleen edessä, suuntaan katseeni nettiin.

2 kommenttia:

  1. Onpas mukavaa, että löysit itsellesi uuden nettisivun mistä tehdä ostoksia. Olihan se itsekin pakko käydä tutustumassa IVALOon kun tämän jutun luki. Pääsi sieltä(kin) shoppailulistalle jotain.. Rahaa ja lapsen kasvua odottaessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löytyi uusi ostospaikka :) Pökkelöstä kuoriutui vaikuttaja :D

      Poista

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!